NHL:ssä erikoinen tilanne – 2+2-minuuttinen peruttiin, kun selvisi, mitä todella tapahtui

Lucas Raymond Will Cuylle

New York Rangersin ja Detroit Red Wingsin välisessä ottelussa päästiin keskiviikon NHL-kierroksella todistamaan hieman erikoisempaa episodia.

Rangersin Will Cuyllen maila osui Red Wingsin Lucas Raymondia kasvoihin ja Cuylle passitettiin jäähyboksiin 2+2-minuuttisen kera.

Tilannetta lähdettiin kuitenkin tarkistelemaan videolta, mikä olikin oikea ratkaisu, sillä hidastukset näyttivät, mitä todellisuudessa tapahtui: Raymond nappasi Cuyllen mailasta kädellään kiinni ja käytännössä mäiskäisi sillä omaan naamaansa.

Tarkistuksen jälkeen tuomarit ilmoittivat, että rangaistus perutaan. Mainittakoon nyt sekin vielä, että Raymondille ei myöskään tuomittu esimerkiksi sukeltamis- tai käytösrangaistusta, joka ei välttämättä olisi ollut aivan huutava vääryys. Toki näkökulmasta riippuen Raymond saattoi myös vain yrittää siirtää Cuyllen mailaa.

Itse ottelu päättyi Rangersin 3-2-voittoon. Detroit johti ottelua kahden erän jälkeen 1-2, mutta päätöserässä kotijoukkue nousi K’Andre Millerin sekä Jimmy Veseyn osumilla rinnalle ja ohi.

Tsekkaa myös: Patrik Laine sooloili komean osuman Montrealin nuottaan – lopussa onneakin mukana

Lucas Raymond sai mailasta naamaan oma-avusteisesti:

Mikäli video ei syystä tai toisesta näy upotettuna, voit katsoa sen myös X:n puolella.


Pelaajat: ,
Joukkueet: ,