Video: New Yorkin paikallispelissä leimahti – kaksi tappelua ensimmäiseen pariin minuuttiin

Video: New Yorkin paikallispelissä leimahti – kaksi tappelua ensimmäiseen pariin minuuttiin

New Yorkin NHL-seurat ottivat yhteen kuumassa paikallispelissä, jossa pudotettiin hanskat kahdesti ensimmäisen kahden ja puolen minuutin aikana.

New York Rangers ja New York Islanders kohtasivat maanantaiyön NHL-kierroksella ja Rangers vei ottelun nimiinsä maalein 6-2. Ottelussa oli tarjolla tulta ja tappuraa, kun paikallispelin jännite purkautui jo ensi minuuteilla.

Rangersin Micheal Haley ja Islandersin Ross Johnston louskuttivat leukojaan, kun peliä oli pelattu 2:13. Hanskat putosivat ennen kiekkoa ja Johnston piti jämerin ottein tappelun hallussaan ennen kuin linjatuomarit tulivat väliin.

Kiekko ei ehtinyt vieläkään jäähän, kun kaukalossa alkoi jälleen läskintummutus. Tällä kertaa vastakkain olivat Rangersin Brendan Smith ja Islandersin Matt Martin. Tälläkään kertaa kumpikaan ei saanut otettua selvää voittoa, sillä linjatuomarit tulivat väliin molempien ollessa vielä tolpillaan.

Haley ja Johnston saivat viiden minuutin jäähyt tappelusta, kun taas Smithin ja Martinin tappelu tulkittiin mitä ilmeisimmin ei-spontaaniksi, joten heille läiskäistiin vielä 10 minuutin käytösrangaistukset tappelujäähyjen päälle.

Ottelussa nähtiin vielä kolmaskin tappelu, kun Rangersin Mika Zibanejadia taklattiin kovaa.

New Yorkin paikallispelissä tapeltiin kahdesti heti alussa:

Katso myös: Video: NHL:ssä uskomatonta komiikkaa – Brad Marchand pupelsi ratkaisevassa rankkarissa

Jaa tämä:

Aiheeseen liittyvät julkaisut