Naisleijonat kaatoi Ruotsin upealla kolmannen erän kirillä – Ronja Savolainen löi viimeisen niitin upealla soololla

Ronja Savolainen Naisleijonat

Naisleijonat onnistui nousemaan voittoon Ruotsia vastaan pelaamalla loistavan kolmannen erän. Suomi iski erässä neljä perättäistä maalia.

Suomen ja Ruotsin välisestä naisten MM-kisojen ottelusta tuli suomalaisittain varsin ikimuistoinen trilleri, joka näytti jo karkaavan lapasesta toisessa erässä.

Ensimmäinen erä tahkottiin vielä maaleitta, mutta Ruotsi paiskoi kiekon kahdesta maalivahti Anni Keisalan ohi ja näin Naisleijonilla oli pahat lähtökohdat kolmanteen erään.

Mainos alkaa:

Joukkue kuitenkin osoitti upeasti luonnetta jouduttuaan kiperään paikkaan ja kolmannesta erästä tulikin Suomen loistava näytös. Viivi Vainikka toi Suomen mukaan peliin vajaan neljän minuutin pelin jälkeen. Tasoitus tuli vain paria minuuttia myöhemmin, kun Ronja Savolainen teki Suomen toisen osuman ylivoimalla.

Voittomaali kirjattiin Petra Niemisen nimiin. Hän upotti kiekon ranteella pussiin vain paria minuuttia Savolaisen maalin jälkeen. Suomen johtoasemassa mentiin aivan erän lopulle saakka ja iso käänne tapahtui noin viidentoista minuutin kohdalla, kun Ruotsille tuomittiin viiden minuutin rangaistus.

Viimeinen niitti Naisleijonien voitolle nähtiin puolisentoista minuuttia ennen loppua, kun upean ottelun pelannut Savolainen viimeisteli loppulukemat 4-2 aivan huikealla soolomaalilla.

Naisleijonat nousi kolmannessa erässä Ruotsin rinnalle ja paineli ohi:

Katso myös: Tökerö filmi Liigan semifinaalissa – Ilveksen Henrik Haapala tarttui päähänsä saatuaan osuman luistimeen


Joukkueet: