Liitto kertoi myöhään perjantain ja maanantain välisenä yönä jääkiekkokansaa ravisuttelevan uutisen: Lätkän MM-kisoja ei pelatakaan Tampereen Nokia Arenalla.
Kisat oli tarkoitus pelata toista kevättä peräjälkeen Tampereella, mutta Liitolle sattui karmea moka, sillä se oli unohtanut varata Nokia Areenan omaan käyttöönsä. Seurauksena olivat päällekäiset buukkaukset.
-Tampereen areenalla pidetään MM-finaaliviikolla ulkopuolisen tahon seminaari. Sen järjestää Naaras-niminen firma, josta kukaan ei tunnu tietävän sen enempää yhtään mitään, mutta rahaa heillä on. He ovat kuuleman mukaan myös vahvasti halukkaita nimisponsoriksi Suomen seuraavalle suurareenalle – mihin se sitten ikinä valmistuukaan – joten heidän tarpeensa menivät tässä kohtaa voitelumielessä edelle, Liiton asiainsihteeri Mahla Virtaja kommentoi Liiton tiedotteessa.
Kansainvälisen liiton puolelta asiaa ei hyvällä katsottu, mutta pakon edessä se taipui kisapaikan vaihtoon.
-Kuulimme, että Oulun ja Turun kiekkoyleisöt pettyivät ankaralla tavalla omien joukkueiden suorituksiin pudotuspeleissä, joten päätimme myöntää kisat heille, kansainvälisen liiton yhteistyösopusuhteista vastaava Ihmejden Ajka totesi.
-Olemme lisäksi jo vuosikausia kuulleet paljon hyvää Nuori Suomi -hankkeesta, joten tämä palvelee myös sitä: niille, joille tuli paha mieli aiemmin keväällä, tulee nyt hyvä mieli.
Kisojen ratkaisupelit puolivälieristä alkaen pelataan Turussa. Paikallisista varsinkin Funikulaari odottaa kisojen alkua innolla.
-Se on kuulemma niin innoissaan, että jäi jo ylätasanteelle odottamaan kisojen alkua, Liiton hirsimökiltä tiedetään kertoa.
Alkusarjan otteluita isännöivässä Oulussa asiaan on suhtauduttu viileämmin.
-Kaehan tuo ihan kivvoo sitte on, kun nuinkin isot kisat rykäsevät tännennunnaa, sanoi torilta tavoitettu Arto.
Liitto piti asiasta hetki sitten tiedotustilaisuuden, jonka voit katsoa tallenteena Liiton YouTubesta.