MM-kisat: Sankareita ja konnia – ”we’re shit, and we know we are!”

MM-kisat: Sankareita ja konnia – ”we’re shit, and we know we are!”

MM-kisat tarjoavat tarinoita jokaisen kisapäivän tarpeiksi. 11. päivä loi sankaritulvan, joten asteikon on mukauduttava. Tässä he ovat, sankarit ja konnat!

Maanantaina tapahtui niin paljon kaikenlaista, joka sai kiekkoromantikolle kyyneltä silmään ja hymyä huulille, että väliaikaisesti pistän normaalia enemmän sankarinviittoja jakoon. Tällaisen illan jälkeen on poikkarin jakelemisen jäätävä rakkauden ja riemun jalkoihin.

Sankarit

Kunniamaininta – Kiekkodraamat

Näissä kisoissa on ollut korostetummin kolmen kerroksen väkeä kuin aikoihin ja yleisesti ottaen se on pientä MM-nörttiä hieman ahdistanut, mutta eilisen ”putoamisplayoffit” olivat sitten taas sitä kiekkodraamaan kovinta ydintä, jota MM-kisat voivat parhaimmillaan tarjota. Ja siihen kun lyödää nokkiin vielä Ruotsin ja Latvian huikea Daavid vs. Goljat-matsi, niin käy vain sääliksi katsojia, jotka eivät nähneet kaikkia tapahtumia. Se oli kaunista, se oli julmaa, se oli dramaattista, se oli traagista, se oli pakattu täyteen iloa ja helpotusta, mutta paikalla oli myös jonollinen rekkoja, jotka oli lastattu täyteen pettymystä ja surua. Sellaista on urheilu. Eilinen oli kisojen toistaiseksi paras pelipäivä. Onneksi on vahva kutina, ettei draama vielä tähän jäänyt.

5. Roberts Bukarts (Latvia)

Latvia taisteli tuulimyllyjä vastaan viimeisellä kierroksella, mutta pääsi lähelle myllynkiven murtamista. Koko Latvian joukkue ansaitsee suitsutusta esityksestään sekä Ruotsia vastaan että ihan yleisestikin, mutta kun asun maassa, jonka kiekkohistoriasta löytyy herra nimeltä Ville Peltonen, niin dna-koodini käskee nostamaan isossa pelissä hattutempun tehneen pelaajan jalustalle. Ja sille Bukarts kiistatta kuuluu. Surettaa hänen ja koko Latvian joukkueen puolesta, että palkinto jäi saamatta.

4. Robert Farmer (Iso-Britannia)

Tämä äijä se sitten iskee vain isoja maaleja. Viime kevään 1A-divarin kisoissa teki yhden ainoan maalin. Hän teki sen Unkarin verkkoon ratkaisevassa pelissä. Hän teki sen, kun jäljellä oli 15 sekuntia ja hänen maalinsa sattui varmistamaan sarjanousun. Tänä keväänä Farmer teki myös vain yhden maalin. Hän teki sen sarjapaikan ratkaisevassa pelissä. Hän tasoitti pelin lukemiksi 3-3, kun Ranska oli johtanut ottelua jo 3-0. Amerikkalaistermi ei suoraan suomeksi käänny niin, että se säilyttäisi kontekstinsa, mutta ei anneta sen häiritä. Farmer on todellinen kytkinpelaaja.

3. Sean McMonagle (Italia)

En viitsi edes kuvitella millainen papattimatto minulla olisi pöksyissä, jos pitäisi astella kentälle ampumaan rankkaria sarjapaikan ratkaisevassa pelissä. Puhumattakaan siitä tyhjästä apeudesta mitä tuntisin mokattuani sen rankkarin. Tai siitä eksponentiaalisesti kasvaneesta pelosta, joka iskee salaman lailla, kun mennään jatkokierroksia ja koutsi kopauttaa olalle, että olisi muuten taas sitä viittaa sitten tarjolla ja ensi vuoden MM-kisat pelissä. Italian onneksi McMonagle on astetta parempi paineensietäjä kuin allekirjoittanut, joten hän veivasi munkin uuniin tylyllä tavalla ja käynnisti letkajenkan, joka alkoi Bratislavasta ja jatkaa matkaansa laulun raikuessa sekä viinin virratessa aina Roomaan saakka.

2. Iso-Britannian joukkue

Kukaan ei antanut heille mitään mahdollisuuksia. Ei kukaan. Paitsi joukkueen kopissa oli usko, joka kantoi ratkaisevilla hetkillä hedelmää. Totta kai mukana oli myös tuuria, mutta sitä tarvitaan aina ja vanhan sanonnan mukaan pomput ovat ansaittava ja onni suosii rohkeaa. Brittien peli ei aina ollut kauneinta, mutta alusta asti oli selvää, että tällä joukkueella oli jotain mitä Itävallalta, Norjalta, Ranskalta ja jossain määrin jopa Italialta ja Tanskaltakin puuttui, eli aitoa yhtenäisyyttä, intohimoa, pelille heittäytymistä, todellista taisteluhenkeä ja ennen kaikkea sydäntä.

Siksi brittien saavutus on niin hieno. Ja väitänpä tässä ja nyt, että kun saavutukset hajotetaan paloiksi, niin tämä pesee kaiken mitä Iso-Britannia on jääkiekossa tätä ennen saavuttanut. Edes se yksi olympiakulta silloin ammoin ei kimalla niin kirkkaasti kuin tämä lauma äijiä, jotka pomppivat Kosicen kaukalossa laulamassa ”we’re shit, and we know we are” tehtyään jotain suurempaa, mitä harva olisi todeksi voinut uskoa.

Yksittäisenä pelinä vastine olisi kenties samaa luokkaa kuin se, että Suomi kaataisi Irlannin jalkapallossa, mutta aikana jolloin tieto leviää helpommin ja nopeammin, tällaisella tarinalla voi olla ja, jos oikeat tahot onkeensa ottavat, niin tulee olla suuret vaikutukset koko lajin kehitykselle brittein saarilla. Tarinalla on aina yksittäistä ottelua suurempi arvo ja merkitys ja jos se on alku vielä suuremmalle tarinalle, niin merkitys luonnollisesti moninkertaistuu. Mikään tarina ei takaa sitä, että niin tapahtuu, mutta on auringonvarmaa, että ilman tällaisia tarinoita kehitys lähtee paljon helpommin taaksepäin kuin eteenpäin.

1. Ben Davies (Iso-Britannia)

Ja sitten päästään illan todelliseen kurkoon. Davies polkaisi läpi heti kättelyssä ja porsi läpiajon häikäisevimmällä tavalla, mitä MM-kisat historiansa suojiin kätkee. Sitten varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla samalla hemmolla oli loistava tekopaikka, mutta maali jäi tekemättä. ”No, sehän olisikin ollut vähän liian täydellinen tarina”, ajattelin tilanteen jälkeen. Vähänpä tiesin, että kiekkojumalten käsikirjoitusosastolla olikin tälle päivälle pistetty vähän parempaa sanakatrasta paperille, sillä kliimaksi olisikin vielä huikeampi.

Jatkoajalla Iso-Britannia sai yhden maalipaikan. Yhden laukauksen. Ja sen upotti Davies. Aikamoista.

Lue myös: Katso kaikki MM-kisojen pelit ilmaiseksi!

Konnat

Kunniamaininta – Ruotsi

Voi Ruotsi…he sitten eivät ymmärrä ikinä sitä, että joskus tarina vaatisi heidän tappiotaan. Tietysti on hatunnoston arvoinen suoritus selvitä Latvian käsittämättömästä rumputulesta ja omasta pelin hajoamisesta voittoon, mutta tarinamäen miehenä olisin toivonut tälle päivälle mahdollisimman kovia panoksia ja tietysti sitä aiemmin kehuttua draamaa. Ruotsi oli totutun tyly ja sulki pari ovea voittamalla matsin.

3. Itävalta

Itävalta kuuluu konnalistalle, mutta vain, koska suurempia ei ollut tarjolla. Itävalta on käyttänyt viime vuodet kahden passin pelaajien karsimiseen ja maajoukkuekiekon uudelleenrakentamiseen, joten tämä tulos vain kertoo, että hyvistä väläyksistä huolimatta ei kypsyys vielä riittänyt siihen, että paikkaa pääsarjassa pystyisi vakiinnuttamaan. Itävalta on varmasti oikealla tiellä, mutta tietysti heidän olisi pitänyt pystyä lyömään Italia. Niin ei käynyt, tulos meni toiseen suuntaan, joten paine kävi liian kovaksi ja muutama rankkari meni pieleen. Tällä kertaa ei epäonnistumiseen enempää vaadittu, joten Itävalta palaa jälleen hakemaan vauhtia alempaa.

2. Ranska

Sanoin Ranskasta aika paljon jo kymmennen päivän painoksessa, mutta eilisestä pelistä on todettava, että Ranska oli surkeasti organisoitu, hidas, huolimaton, kuriton ja pelokas ryhmä, joka valitettavasti sai aivan ansionsa mukaan. Aiempina vuosina Les Bleus kuului suosikkeihini, mutta tämän kevään MM-kisat olivat Ranskan pelien katsomisen osalta aivan sietämätöntä potentiaalin ja vaivalla rakennettujen peruspilareiden haaskaamista.

1. Järjestelmän myllääjät

Ja sieltä he taas karauttivat paikalle. Jääkiekon suuret puolustajat ja tietäjät. He, joilla on aina vastaus siihen, miten näistäkin kekkereistä saadaan paremmat. Näissä kannanotoissa on vain yksi ongelma ja se ongelma tuppaa aiheuttamaan minulle näppylöitä. Käytännössä koko 2010-luvun ajan, mutta erityisesti vuoden 2012 sarjajärjestelmäuudistuksen jälkeen on tapahtunut pari erittäin oleellista asiaa, joiden pitäisi tehdä näistä suuria maita palvelevista lyhytnäköisistä fantasiamalleista täysin tarpeettomia.

Pitäisi, mutta nyt kun kisoissa on verkko heilunut enemmän kuin aiempina vuosina, niin heti nähdään ongelmia ja ollaan kääntämässä laivaa täysin eri suuntaan ottamatta sekunninkaan vertaa huomioon sitä, että olosuhteet ovat poikkeukselliset verrattuna aiempiin 2010-luvun kisoihin.

Ensinnäkin tänä vuonna vain kärkimaat saivat NHL-pelaajia mukaan ja heitä on ollut myös enemmän. Pois lukien tietysti Suomi ja jossain määrin Kanada, mutta kova ryhmä heilläkin on, kuten olemme saaneet nähdä. Toiseksi, kärjen takaa tulevat maat jäivät lähes järjestäen ilman kärkipelaajiaan. Kun Norjan, Ranskan ja Tanskan pelaajakatraasta aletaan karsia parhaita päältä, niin se ei voi olla näkymättä. Kolmanneksi, molemmat kisoihin nousseet maat olivat suuria yllättäjiä, jolloin muutaman murskatappion budjetointi ei vaadi kummoistakaan matikkapäätä. Niin kauan kuin MM-kisat on turnaus, jonka osallistujat ratkaistaan pelaamalla, niin sellaista sattuu. Toki molempia nousijoita on syytä kunnioittaa saavutuksestaan sekä säilymisestään.

Nämä korostuneet kuilut kun otetaan huomioon, niin on mielestäni helppo esittää olettamus siitä, että ehkä nämä ovatkin vain välikisat ja niihin voimallinen reagointi saattaisi tuhota kaiken hyvän, mitä IIHF on saanut aikaan. En anna kv-liitolle paljoakaan kunniaa, mutta MM-kisat ja niiden järjestelmä on hoidettu huolella ja aina isoa kuvaa ajatellen.

2010-luvulla yllätysvoittojen määrä on ollut nousussa. Isojen maiden pistemenetykset pienemmilleen ovat olleet nousussa. Isojen ja pienten keskinäisten otteluiden maalierot ovat olleet laskussa. Tie on hidas, se on kivinen, mutta kehitys vaatii sitä, että isot ja pienet leikkivät samalla hiekklaatikolla ja vaikka sitä ei murskalukemien joukosta aina huomaakaan, niin tie on taatusti myös oikea.

Jos tällä tiellä pysytään, niin isossa kuvassa koko kiekkokenttä kehittyy ja tulee päivä, jolloin isompien maiden puolivälieräpaikat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Sinne on matkaa, mutta tämä tie vie sitä kohti. On harvoja asioita, joihin uskon niin vakaasti kuin tähän ja siksi joudun tänäänkin raapimaan niitä ikävästi syyhyäviä näppylöitä, joita puupäiset kannanotot aiheuttavat. Että kun nyt vaan maltetaan olla hiljaa, niin kyllä sitä kalaakin tulee!

Markku Silvennoinen

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut