MM-kisat: Suvivirsi soi – on aika jakaa kisojen päättötodistukset!

MM-kisat: Suvivirsi soi – on aika jakaa kisojen päättötodistukset!

MM-kisat on saatu päätökseensä, tori…siis puistojuhlat on juhlittu, mutta ennen kuin kesäloma koittaa, on päättötodistusten jaon aika.

Iso-Britannia

Ei se aina kaunista ollut, mutta yllättävänkin tehokasta. Joissain peleissä näytti lähinnä kuuromykältä, puolisokealta jalkapuolelta, joka jahtasi häntäänsä, jota ei ole. Joissain matseissa taas pelasi erittäinkin ansiokasta altavastaajalätkää.

Brittien MM-kisat kulminoituivat yhteen peliin, jossa voittaja vei kaiken, joten tavoitteen täyttämisestä viihdearvoista välittämättä saa paatuneelta kisajännäriltä seiskan, mutta koska se yksi peli oli dramaatinen ja se sementoi maan kaikkien aikojen jääkiekkosuorituksen, niin pirskatti soikoon…ollaan höveleitä ja lätkäistään siihen vielä numeron verran lisää.

Arvosana: 8

 

Italia

Eli se toinen poppoo, joka lähti mopoilemaan moottoritielle. Siinä missä Briteillä oli touhussa sydäntä mukana, niin Italia kyykkäili ottelusta toiseen, mutta onnistui sekin viimeisessä, ratkaisevassa pelissään. Rankkareilla. Seiskasta se on tässäkin lähdettävä, mutta sen verran yrmyilen, kun kerran jouduin Italian takia sietämään Järjestelmän Myllääjien puheenvuoroja, että lyön siihen periaatteesta miinuksen viereen. Oppivatpahan olemaan, nih!

Arvosana: 7-

 

Itävalta

Ennen kisojen alkua vinoilin vähän tarpeettomankin paljon Itävallan ”Apen hissille”, mutta olin piru vie oikeassa. Nyt se löysi tiensä kerrosta alemmaksi. Surullista siinä oli se, että Itävallan pelissä oli oikeasti lupaavia elementtejä, mutta hyvään vireeseen äitynyt veskari David Kickert loukaantui kesken turnauksen eikä päässyt enää samaan rytmiin palattuaan. Se ja viimeistelytehokkuuden puute veivät Itävallan jälleen sarjaa alemmaksi.

Sapiskaa on annettava samasta kuin Italiallekin, mutta Itävallan tapauksessa Järjestelmän Myllääjät saivat vettä mylläyksensä…ööö…no, liukasteeksi(?) siitä, että Itävalta lepuutti ennen Italia-ottelua parhaita pelureitaan ja siten käytännössä luovutti yhden MM-ottelun.

Se ärsytys karistaa pinnoja plakkarista, mutta luokalle en henno Itävaltaa jättää, sillä vakavasti ottaen heidän kiekossaan on viime vuosien aikana tehty se, mitä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, eli siivota kahden passin miehet pois ja kehittää omaa identiteettiä. Tämä toki ei vielä korreloi maan päänsarjan kanssa, jonka pelaajista vain karvan alle 40% ovat itävaltalaisia. Toki lukua vääristää sarjaan osallistuvat muiden maiden joukkueet, mutta se ei muuta pointtia.

Eikä toki pelkkä kotimaisuusaste ole laadun tae. Saksa on kehittnyt valtavasti, mutta DEL-joukkueissa surffailee edelleen valtava määrä pohjoisamerikkalaisia pelaajia, eli junnuputken laatu on silloin saatu korkealle vaikka pelipaikkoja ei olekaan niin paljoa tarjolla. Mutta suunta on oikea. Katsotaan vain kuinka pitkäksi korpivaellus äityy.

Arvosana: 5

Kanada

Kisoissa seikkaili lopulta aika kliininen Kanada. Tähtiloiston puuttuminen vei ehkä vähän hohtoa sinänsä vakuuttavista esityksistä, mutta toisaalta, jos Kanadalla on vahva edustus kisojen viihdyttävimpien matsien TOP-5 listalla, kuten sillä Slovakia- ja Sveitsi-pelien johdosta on, niin kuka minä olen heidän aamukahviinsa aivastelemaan. Kanada on Ruotsin ja Venäjän ohella niitä maita, jotka ovat mestaruuskeskustelussa mukana, vaikka pakkaisivat mukaan krokettimailat, kaunoluistimet ja joukkueellisen pultsareita Toronton seudulta. Kanada oli hyvä, sen tuleekin olla hyvä ja pääpotti oli jo niin lähellä, että kanukki ehti taatusti nuuhkaista sikaria, ennen kuin Mörkö-Marko repäisi sen pois huulesta.

Arvosana: 9

Latvia

En tiedä olenko vain poltellut toivon piippua, mutta aivan kuin Latvia olisi lähellä paikkaa kahdeksan parhaan joukossa. Enkä tarkoita vain yhtä turnausta, vaan yleisestikin. On taitoa, on tahtoa, on venymiskykyä eikä kumarra yhtään isompiaan. Lähellä, mutta silti vielä henkisesti matkan päässä. Lisäpisteet siitä, ettei pelaaminen ole enää pelkkää siilipuolustusta, sillä ne piikits tekiväts kipeääs.

Arvosana:  7,5

Norja

Kiistatta yksi kisojen pettymyksistä. Norjalainen maajoukkuekiekko näyttää olevan laskusuunnassa ja liian riippuvainen huippusukupolvensa tähdistä. Nyt suurin osa heistä oli joko poissa tai pelasi yhdellä jalalla, joten esitys oli mitäänsanomaton. Norja klaarasi ne pelit mitkä pitikin, mutta ei tässä mitään syytä ole pellehyppyjä alkaa heittelemään. Parit seuraavaat MM-kisat näyttävät Norjan suunnan kristallinkirkkaasti. Sarjapaikka kuitenkin säilyi selvästi, joten ei tässä luokallekaan voi jättää, mutta odotusten alittamisesta ei voi liikaa sivellä.

Arvosana: 6

 

Ranska

Vuosien ajan Ranska oli altavastaajamaista suosikkini, koska Ranskalla oli uskoa itseensä ja omaan yhteiseen tekemiseensä. Eli toisin sanoen Ranska muistutti paljolti männävuosien Suomea. Se kaikki on nyt muisto vain, sillä Ranskan turnaus muistutti allekirjoittaneen koulunkäyntiä.

Alkuun olin aina motivoitunut, tein läksyt, tsemppasin ja panostin, kunnes tuli heikompi tulos ja sen jälkeen kirjat jäivät. Surffailin siinä läpi vanhoilla pohjilla ja siten keskinkertaisilla tuloksilla. Erona tässä oli se, että suomalaisessa peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa siitä vielä selvisi niin, että minusta tuli jokseenkin tuottava yhteiskunnan jäsen, kuten tämäkin teksti jälleen osoittaa.

MM-kisat ovatkin hieman ankarampi ympäristö, joten Ranskalle tuli noutaja, eikä nopea paluu pääsarjaan ole mikään itsestäänselvyys. Ranska jää luokalle.

Arvosana: 4

Ruotsi

Jos kysyisin tietokilpailukysymystä, jossa arvuuteltaisiin joukkuetta ja kuvaus olisi vaikka tyyliin “siltä odotettiin paljon, sen pelit herättivät jonkin verran lupausta, mutta jättivät myös kysymyksiä ja kun tosipelit alkoivat, se hyytyi kuin pakastimeen unohdettu vissypullo”, niin mikä olisi yleisin veikkaus? Itse tarjoaisin vaikkapa 2003 Leijonia tähän.

Puolivälierän jälkeen totesinkin, että mielestäni 2003 haamut on nyt nitistetty, joten voitaneen sanoa Ruotsin tehneen Suomet. Ja vieläpä varsin kivuliaat Suomet, kun mukana oli sen verran paljon Ruotsin NHL-pelaajien kermaa, että pelkästään tämän lauseen kirjoittaminen lihotti sormiani.

Vaikkapa Norja sentään sujahti oman rimansa yli pienellä perskannikan kosketuksesta aiheutuneella väpätyksellä varustettuna, mutta Ruotsi sujahti sukkana riman alta, meni patjasta yli ja kolasi matkallaan pari talkoopohjaista kisatoimitsijaa katolleen. Pieleen meni, joten Rikard Grönborgin täytyy katsella peilistä muutakin kuin hävyttömän komeaa partaansa.

Arvosana: 5

Saksa

Jos Latvia on mahdollisesti nousemassa isompien maiden ykköshaastajien joukkoon, niin se tie kulkee Saksan kautta. Toni Söderholm astui Marco Sturmin kookkaisiin ja oikein näteiksi puunattuihin saappaisin, eikä kukaan oikein tiennyt mitä odottaa. Jäällä nähtiin erinomaisesti molempiin suuntiin pelannut Saksa, jonka palloilu-DNA:ssa on aina ollut koodattuna hyvä pelin organisointi, mutta tämän kevään Saksa oli parhaimmillaan varsin räväkkä jopa hyökkäysuuntaankin. Ei vieläkään loistanut maalinteon tehokkuudella, mutta kehitys ei todellakaan pysähtynyt valmentajan vaihtumiseen. Mainiot MM-kisat. Ei tähän oikein tee mieli edes mitään vitsiä heittää. Hyvä Saksa!

Arvosana: 9

 

Slovakia

Isäntäjoukkueen MM-kisat tuovat mieleen konsolipelaajan, joka on koko ajan lähellä sen tarpeettoman viheliäisen loppuvastuksen kukistamista, mutta välillä kone sekoaa, tai parempi puolisko riuhtaisee vahingossa väärän töpselin irti etsiessään paikkaa puhelimensa laturille, tai sulake kosahtaa ja sitten vain katkeavat koko mökistä sähköt.

Slovakit olivat useammassa pelissä niin lähellä voittoa, että sen makoisan nektarin pystyy jo etäisesti maistamaan kielellään, mutta aina nurkan takaa tuli joku vääräleuka, joka huitaisi tajun kankaalle kuusikiloisella ja jo hiukan mätänevällä hauenrohjolla. Katsojana teki pahaa seurata vierestä tätä pettymysten sarjaa, mutta pitkästä aikaa Slovakia tuntui oikeasti olevan nyt hyvällä tiellä.

Sen peli oli rohkeaa ja raikasta. Toivottavasti tämä ote säilyy ja ennen muuta toivon, että maan kiekkoilun sisäiset ristiriidat olisivat ratkeamaan päin. Tavoitteena ollut playoff-paikka jäi haaveeksi, mutta näen taustalla hyvää yritystä, joten numeronkin on syytä olla kannustava.

Arvosana: 7,5

 

Suomi

Tulihan matkalle pari tappiotakin, mutta otan filosofisemman lähestymistavan tulosuskovaisuuden sijaan ja tunnistan sen, että tappiot olivat tarvittavia laaksoja tunteikkaiden kukkuloiden välillä, jotka loivat matkan varrelle ne kontrastit joiden kautta hyvät hetket tuntuivat vielä erityisemmiltä. Siinä mielessä tarina oli täydellinen, joten sitä on silloin arvosanakin.

Arvosana: 10

 

Sveitsi

Nyt on julistuksen aika. Suureksi laskettavia kiekkomaita on jälleen seitsemän. Sveitsi sössi hommiaan 2013 yllätyshopean jälkeen sen verran pahasti, että jury pysyi vielä muutaman vuoden verran ulkona pohtimassa päätöstään, mutta nyt Sveitsi on valmis siihen. Se voi voittaa koska tahansa kenet tahansa, vaikka näissä kisoissa jäikin luu käteen.

Sveitsi hävisi lähinnä materiaalissa isommilleen, mutta minä tahansa muuna vuonna (eli vuonna, jolloin NHL-pelaajien määrä ei jakaudu näin epätasaisesti vain kärkimaiden kesken) olisi Sveitsi ottanut päänahan tai pari enemmän.

Tappio puolivälierässä oli dramaattinen, mutta jos ja uskoakseni kun Sveitsi käsittelee pettymyksen oikein, niin tässä on maa, joka lähivuosina liittyy maailmanmestareiden kunniakkaaseen joukkoon. Tämä turnaus oli hyvä, mutta parempaankin on rahkeita.

Arvosana: 8

 

Tanska

Sikäli samaa linjaa Norjan kanssa, että ei jättänyt ihan parasta kuvaa itsestään näissä kisoissa, mutta ei ole ihan yhtä riippuvainen kärkipelaajistaan kuin Norja. Tanska pureksi nilkkoja minkä pystyi, mutta kun hampaat eivät ole terävät, niin juuttien räpiköinti oli lähinnä vastustajaa ärsyttävää, muttei vaarallista. Lopulta näissä kisoissa Tanska jäi mieleen lähinnä taktiikkataulua suttaavasta koutsistaan. Kaipa hän sitten ainakin yritti. Ihan kiva, mutta kovin keskinkertainen kierros tällä kertaa.

Arvosana: 7

 

Tsekki

Tsekki vaikutti olevan verevimmässä kunnossa kuin mitä aikohin on nähty, mutta huippukohta nähtiinkin jo puolivälierässä. Esileikkivaiheessa Tsekki sai koneet hyrräämään ja odotukset korkealle, mutta itse aktin osalta Tsekki kesti kuumaksi äitynyttä tunnelmaa kutakuinkin yhtä hyvin kuin taskuun unohtunut suklaapatukka kesähelteillä. Ei siinä auta, kuin kellahtaa selälleen, pistää tupakiksi, ottaa positiiviset asiat ja yrittää uudelleen vuoden päästä.

Kun joukkueen MM-kisat menevät maaliinsa tuollaisella draaman kaarella, niin siitä on annettava kantaaottamaton kasipuokki.

Arvosana: 8,5

 

Venäjä

Kuten Kanadan kohdalla tuli mainittua, kuuluu Venäjä seitsemän suuren kiekkomaan kärkikolmikkoon, jonka onnistumisen mittarina pidetään vähintään loppuottelupaikkaa. Venäjä sortui kuitenkin tälläkin kertaa…no, siihen samaan mihin Venäjä aina sortuu kaatuessaan, eli joukkuepelin pettämiseen ja liikaan yksilöpelaamiseen.

En tunne sikäläistä kultuuria nimeksikään, mutta se on vuosien varrella käynyt selväksi, että tappion hetkellä vika on tuomareissa, vastustajassa, hotellisiivoojassa ja siinä pahansisuisessa puudelissa, joka haukkui heille lentokentän jonossa. Niin tänäkin vuonna. Venäjä on aina arvokisoihin tullessaan arvoitus, joka ei ikinä muutu. MM-kisat menevät aina aluksi nätisti vihellellessä, mutta kun tulee se oikeasti kova paikka, niin pistääkö staralauma egot syrjään ja pelaa joukkueelle vai onko tärkeämpää saada olla sankari, joka tekee sen itse?

Tämä Venäjän ikuinen ongelma tuo mieleen vanhan tarinan sammakosta ja skorpionista. Mikä parasta, kyseinen tarina on lähtöisin juurikin Venäjältä.

Arvosana: 7,5

 

USA

Kyllä se väkisin mietityttää, että miten USA:lla jää aina loppuvaiheessa vajaaksi, vaikka joukkue vaikuttaisi miten hyvältä papyrukselle raapustettuna? Onko mikään sittenkään oleellisesti muuttunut siinä, miten jenkit suhtautuvat MM-kisoihin? Eli lähetetäänkö tänä päivänä vain entistä parempia pelaajia Eurooppaan heräämään hotellista ilman housuja, muna tuopissa ja lampunvarjostin päässä, kun ollaan joukkueen kanssa käyty tekemässä vähän tiimbildinkiä paikallisissa kapakeissa? Näillä(kin) pelaajilla pitäisi saada parempaa aikaan. Ei kuitenkaan romahtanut ulos puolivälieristä, kuten joskus aiemmin, kun homma on oikeasti livennyt vähän mukiliigailuksi. Mutta puolivälierään valmistautuminen meni niin vihkoon kuin vain voi mennä, joten se näkyy arvosanassa.

Arvosana: 6,5

 

Markku Silvennoinen

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut