MLS-tuomarilta koominen VAR-kuulutus – kotijoukkueen fanit juhlivat jo maalia, kunnes tuli shokkihoitoa

MLS

MLS-tuomari ehti jo aiheuttamaan juhlat kotijoukkueen faneissa, kun kuulutus alkoi tavalla, mikä enteili maalin syntymistä.

St. Louisin ja Atlantan välisessä ottelussa lähdettiin tarkistamaan maalia videolta. Lopulta tuomari oli päätöksen tehnyt ja kuten sarjan tapoihin kuuluu niin oikeudenjakaja ilmoittaa mikrofonilla sen koko stadionille.

Kyseisen ottelun tuomarin kuulutus aiheutti melkoista tunteiden vuoristorataa, sillä se alkoi tavalla, jolla kumottiin kentällä vihelletty paitsio. Näin ollen kotijoukkueen fanit alkoivat jo tuulettelemaan osumaa, kunnes selvisikin kuulutus kokonaisuudessaan. Nimittäin tuomari jatkoi heti perään, että maalia oli edeltänyt virhe, jonka johdosta osumaa ei hyväksyttykään.

Mainos alkaa:

Yleisö vastasi tähän jäätävällä buuauskonsertilla, joten ilo vaihtui nopeasti valtavaan pettymykseen.

Ottelu päättyi lopulta lukemiin 1-1.

MLS-tuomarin kuulutus oli kaksijakoinen