Kuva: Pelaajalegenda Jaap Stam palkattiin MLS-seuran valmentajaksi – seura sössi tiedottamisen kunnolla

Jaap Stam FC Cincinnati MLS / Pallomeri.net

MLS-seura FC Cincinnati joutui pilkan kohteeksi, kun seura mokasi kunnolla tiedottaessaan pelaajalegenda Jaap Stamin valmentajapestistä.

Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa pelaavalla FC Cincinnatilla oli ilouutisia kerrottavanaan torstaina, kun seura paljasti palkanneensa uudeksi päävalmentajakseen hollantilaisen pelaajalegenda Jaap Stamin.

Kovan nimen palkkaaminen meinasi kuitenkin jäädä hieman sen varjoon, että seura sähelsi asiasta tiedottamisen kanssa oikein urakalla. Seura julkaisi Twitter-tilillään uutisen ohella kuvan uudesta päävalmentajastaan. Ainoa ongelma oli se, ettei kuvassa ollut valmentaja ollut Stam.

Hetken päästä paljastui, että FC Cincinnatin sometiimi oli sekoittanut Stamin toiseen kaljupäiseen ja rotevaan valmentajaan, eli Ajaxin junioreita luotsaavaan Tinus van Teunenbroekiin. Van Teunenbroekin mukaan kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun heidät sekoitetaan keskenään.

Mainos alkaa

– Jopa Ajax on kerran nettisivuillaan sekoittanut minut Stamiin. Tätä tapahtuu usein. Lomalla ihmiset huutavat ”hei, tuo on Jaap Stam!” Kuulin tästä tapauksesta entisen oppilaani äidiltä. Nyt kaikki kysyvät, olenko lähdössä Amerikkaan, hän sanoi Fox Sportsille.

FC Cincinnati huomasi mokansa myös itse. Joukkue poisti alkuperäisen twiittinsä ja julkaisi uuden oikealla Stamin kuvalla.

– Toivottakaamme todellinen uusi päävalmentajamme Jaap Stam tervetulleeksi, seura twiittasi itseironisesti.

Moka ehdittiin kuitenkin huomata ja useamman MLS-seuran someosasto päätti käyttää tilaisuuden lyödyn lyömiseen. Columbus Crew SC julkaisi kuvan niin ikään samanlaisella olemuksella varustetusta näyttelijä Jason Stathamista, New York Red Bulls puolestaan nokitti näyttelijä Mark Strongin kuvalla, Philadelphia Union jatkoi pilkkaa muusikko Pitbullin kuvalla ja Minnesota United viimesteli vinoiluparaatin näyttelijä Vin Dieselin kuvalla.

Upean pelaajauransa lopetettuaan on Stam valmentanut Feyenoordissa, Readingissa ja Ajaxissa. Hänen sopimuksensa Cincinnatin kanssa kestää vuoteen 2021 ja sisältää vuoden option.

– Amerikassa ja MLS-joukkueessa valmentaminen on minulle unelmien täyttymys, Stam totesi seuran varsinaisessa tiedotteessa.

MLS:n FC Cincinnati sähelsi tiedottaessaan Jaap Stamin palkkaamisesta:

Tsekkaa myös: Kuva: Mönchengladbach ja Leverkusen pelaavat 13 000 ”katsojan” edessä