MLB-vihjeet 28.04: Sunnuntain kierrokselle kolme kohdetta!

MLB-vihjeet 28.04: Sunnuntain kierrokselle kolme kohdetta!

Lauantain MLB-vihjeet tuottivat 2/3 tuloksen. Myös sunnuntain kierrokselta löytyi muutamia maukkaita kohteita pelattavaksi.

MLB-vihjeet 28.04.

Houston Astros – Cleveland Indians

Valinta: Houston Astros (1,94)

Arvio: 52%

Rajakerroin: 1,91

Pelasimme eilen tähän vastaavaan kamppailuun underia ja se toimi, kun Houston vei ottelun nimiinsä 4-3. Tänään vuorossa on ottelusarjan neljäs kamppailu. Cleveland vei nimiinsä kaksi ensimmäistä ottelua, joten Houstonilla on tänään mahdollisuus tasoittaa sarja.

Houston asettaa tänään syöttökummulleen Wade Mileyn, joka on ollut kelvollisessa iskussa alkukauden otteluissa.

Vierasjoukkue Clevelandin syöttökummulle astelee tänään Carlos Carrasco. Carrascon ERA on hurja 6.00, mutta lukema hämää hieman, sillä Carrasco on parantanut otteitaan surkean avausottelun jälkeen. Carrasco ei ole päästänyt kahdessa edellisessä ottelussa juoksuja, joten vire on hiljalleen löytymässä.

Houston lähtee otteluun ennakkosuosikin asemasta kotietunsa turvin. Houston on ollut tällä kaudella erittäin vahva Minute Maid Parkilla, joten luotamme Astrosiin tässä kohtaamisessa. Houstonin kotivoitolle tarjottu 1,94 kelpaa mukaan sunnuntain peleihin.

Muut MLB-vihjeet

Arizona Diamondbacks – Chicago Cubs

Valinta: Chicago Cubs (1,90)

Arvio: 55%

Rajakerroin: 1,78

Chicago White Sox – Detroit Tigers

Valinta: Chicago White Sox yli 3,5 juoksua  (1,97)

Arvio: 56%

Rajakerroin: 1,90

Coolbetin MLB-kohteisiin!

Podcast-ennakko

Ennakoimme tulevaa kautta jo aiemmin Pelipaikoilla-podcastissa. Jos et ole vielä ehtinyt kuuntelemaan podcastia niin kerrottakoon, että meidän papereissamme Houston, Yankees sekä Red Sox ovat suurimpia mestarisuosikkeja tälle kaudelle.

Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.

Nyt Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut