Elokuun ensimmäiset MLB-vihjeet tuottivat eilen komean 2/2 tuloksen. Tänään, osumia lähdetään hakemaan jälleen kahden valinnan voimin.
MLB-vihjeet 13.08.
New York Yankees – Baltimore Orioles
Valinta: Yli 10,5 juoksua (1,95)
Arvio: 57%
Rajakerroin: 1,73
Tiistain ensimmäisessä valinnassa New York Yankees kohtaa Baltimore Oriolesin ottelusarjan kolmannessa kohtaamisessa. Yankees on vienyt kaksi ensimmäistä kohtaamista nimiinsä ja samankaltaista menoa voi odotella myös tämän yön ottelusta.
Kotijoukkueen syöttökummun valtaa Domingo German. German aloitti kauden erittäin vahvasti, mutta heinäkuun jälkeen otteet ovat ailahdelleet ajoittain varsin paljon. Heikohkon heinäkuun ansiosta, Germanin ERA näyttää tällä hetkellä lukemaa 4.05.
Vierasjoukkue Oriolesin syöttäjänä aloittaa John Means. Myös Means oli erittäin vahvassa vedossa alkukaudella, mutta viime aikojen esitykset ovat olleet vaisumpia. Meansin seitsemän edellisen ottelun ERA näyttää lukemaa 4,75 ja se kertoo omaa kieltään hieman heikommasta jaksosta. Means pelasi Yankeesia vastaan edellisen kerran 7.8, jolloin Yankees pommitti miehelle kolmen syöttövuoron aikana neljä juoksua.
Yli 10,5 juoksun raja saattaa tuntua hieman suurehkolta, mutta se on syytä ottaa mukaan peleihin, sillä Yankees ja Orioles ovat lyöneet yhdeksässä edellisessä tämän kauden kohtaamisessa vähintään 11 juoksua taululle. Kun tähän lisätään vielä epävarmuudet molempien joukkueiden syöttökummuilla sekä kova lyöntipeli niin uskoisin, että tulemme näkemään paljon juoksuja tämänkin illan ottelussa.
Muut MLB-vihjeet
Philadelphia Phillies – Chicago Cubs
Valinta: Alle 9,5 juoksua (2,12)
Arvio: 62%
Rajakerroin: 1,60
Podcast-ennakko
Ennakoimme tulevaa kautta jo aiemmin Pelipaikoilla-podcastissa. Jos et ole vielä ehtinyt kuuntelemaan podcastia niin kerrottakoon, että meidän papereissamme Houston, Yankees sekä Red Sox ovat suurimpia mestarisuosikkeja tälle kaudelle.
Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.
Nyt Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!