MLB:n koronatestit toivat synkkiä lukemia – jopa 40 positiivista tulosta

MLB:n koronatestit toivat synkkiä lukemia – jopa 40 positiivista tulosta

Baseballin MLB:n kauden alku viivästynee entisestään, sillä tuoreet koronavirustulokset antavat osviittaa siitä, että pandemia jyllää yhä vahvana.

USA Today kertoo, että liigan pelaajia sekä muuta henkilöstöä on testattu aktiivisesti, ja viimeisimmän viikon testitulokset paljastivat peräti 40 koronavirusta kantavaa henkilöä.

MLB:n kauden oli alun perin määrä alkaa jo maaliskuussa, mutta alkua on lykätty siitä lähtien hamaan tulevaisuuteen. Sunnuntaina liigan pelaajayhdistys siirsi äänestystä, hyväksyykö se liigan ehdotuksen 60 ottelun tynkäkaudesta. Neuvotteluissa piti käsitellä myös pelaajien palkanalennuksia.

Seurojen harjoitusmahdollisuudet kokivat viime viikon lopulla kovan kolauksen, kun harjoituskeskuksia suljettiin Floridassa ja Arizonassa koronavirustapausten lähdettyä uuteen nousuun. Nyt saatujen arvioiden mukaan MLB:n kausi voisi alkaa aikaisintaan heinäkuun viimeisellä viikolla. Runkosarja tulisi pelata loppuun syyskuussa, jotta pudotuspelit saadaan vietyä läpi marraskuun alkuun mennessä.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut