Futislegenda Michael Ballackin 18-vuotias poika kuoli traagisessa mönkijäonnettomuudessa

Michael Ballackin Leicesterin Leicester-omistajan helikopteri - Pallomeri.net

Futismaailma sai torstaina surullisia uutisia, kun saksalaislegenda Michael Ballackin 18-vuotias Emilio-poika kuoli Portugalissa sattuneessa onnettomuudessa.

Kaikki vähänkin futista tietävät tuntevat Ballackin nimen, sillä saksalainen oli todellinen keskikenttien moottori, joka muistetaan Saksan maajoukkueen lisäksi muun muassa Bayern Münchenin ja Chelsean paidasta.

Nyt miehen perhettä on kohdannut todellinen suru, sillä legenda poika Emilio Ballack on menehtynyt traagisessa mönkijäonnettomuudessa.

Mainos alkaa

Onnettomuus tapahtui Portugalissa, jossa sijaitsee Ballackin kotitila. 18-vuotias nuori mies oli kaatunut mönkijällään ja jäänyt ajokin alle. Lehtitietojen mukaan pelastushenkilökunta oli yrittänyt vielä elvyttää, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Emilio oli yksi Michael Ballackin kolmesta lapsesta. Vuonna 2002 syntynyt poika oli lapsista keskimmäinen.