Video: Mestiksessä uskomaton oma maali – jäähylle joutuneelle pelaajalle merkittiin kaupan päälle osuma

Mestiksessa

Mestiksessä nähtiin jopa humoristinen oma maali, kun FPS onnistui pelaamaan kiekon omiin siirretyn rangaistuksen aikana.

FPS oli ottelua tappiolla 0-2, kun joukkue oli pääsemässä ylivoimalle. Sinne lähdettiin kuitenkin lopulta kolmen maalin takaa, koska siirretyn rangaistuksen aikana kiekko onnistuttiin söhlimään nololla tavalla omiin.

Forssalaisjoukkue oli juuri käynnistämässä siirretyn rangaistuksen myllyään, kun kääntö alaspäin viivaan epäonnistui totaalisesti. Mitään ei ollut enää tehtävissä, vaan kiekko lipui omaan maaliin.

Hauskana faktana tähän päälle, niin maali merkittiin Kiekko-Poikien Jonne Bryggerille, joka oli juuri se pelaaja, jolle tuomittiin jäähykin. Näin ollen samassa ajassa Brygger sai tililleen sekä maalin että kahden minuutin jäähyn.

Kiekko-Pojat hakivat lopulta Forssasta pisteet numeroin 4-0.

Tsekkaa myös: Video: AHL-veskari iski maalin harvinaisen onnekkaalla tavalla

Mestiksessä tumpeloitiin pahemman kerran

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Twitteristä!