Minnesotan ja Toronton välisessä NHL Global Series -ottelussa nähtiin uskomaton hetki, kun Mark Giordano esti oman maalinsa syntymisen.
Sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tukholmassa pelattavassa NHL:n Global Series -ottelussa Minnesota Wildin ja Toronto Maple Leafsin välillä nähtiin heti avauserässä aivan uskomaton tapaus.
Tämä tapahtui noin viiden minuutin pelin jälkeen, kun Toronton John Tavares pääsi vetämään kelpo paikalta. Tavaresin kuti osui ylärimaan ja kiekko ponnahti suoraan kohti maalia ajaneen puolustaja Mark Giordanon reitille.
Giordano sai pienen osuman kiekkoon ja peliväline lähti maalia kohti. Minnesota-vahti Marc-Andre Fleury ei ehtinyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti ja kiekko näytti menevän maalin aivan satavarmasti.
Ongelmana oli kuitenkin se, että Giordano matkasi nyt hitaahkosti liikkuvan kiekon perässä maalin sisustaa kohti ja hän oli menettämässä tasapainoaan. Giordano lopulta onnistui käsittämättömässä suorituksessa, sillä hän tuli vahingossa estäneeksi omalla kantapäällään, ettei kiekko mennytkään sisään. Näin Giordanosta saattoi hyvinkin tulla joko kaikkien aikojen ensimmäinen, tai vähintäänkin yksi harvoista NHL-pelaajista, joka blokkaa oman maalintekoyrityksensä.
Toronto johti ottelua toisen erän alussa maalein 2-1.
Mark Giordano on tekemässä maalia, mutta tuleekin vahingossa estäneeksi sen itse:
Katso myös: Karmeaa pupeltamista – Arizona tarjoili Winnipegille todellisen lahjamaalin
Pelaajat: Mark Giordano
Joukkueet: Toronto Maple Leafs