Video: Marcus Forss jatkaa hurjassa vireessä – iski jo kauden 11. maalinsa

Marcus Forss AFC Wimbledon League One / Pallomeri.net

AFC Wimbledonissa lainalla pelaava Marcus Forss antaa tällä hetkellä melkoisia näyttöjä Brentfordin suuntaan, koska maalitahti Ykkösliigassa on äitynyt melkoisen hurjaksi.

Kesken kauden Wimbledonin joukkueeseen saapunut Forss laukoi jo kauden 11. maalinsa ja siirtyi koko sarjan maalipörssin neljänneksi. Forss on kuitenkin pelannut vain 15 ottelua, kun esimerkiksi maalipörssiä 14 osumalla johtavalla Ivan Toneylla on tilillä 21 ottelua.

Forssin maalien johdolla myös Wimbledonin tuska sarjataulukossa on helpottanut, sillä putoamisviivan alapuolella ollut joukkue on noussut jo viiden pisteen turvin viivan alapuolelle.

Torstaina Wimbledonin vireen sai todistaa kärkipäässä sijoituksista taisteleva Bristol Rovers, joka joutui tyytymään kotikentällä 1-2-tappioon. Isännät menivät ottelussa johtoon, mutta Forssin osuma käynnisti vierailijoiden kirin. Voittomaalin iski Joe Pigott, joka osui 84. minuutilla.

Mainos alkaa

Forss on varmasti nousemassa myös Markku Kanervan papereihin, kun Suomen maajoukkueen päävalmentaja miettii joukkuetta ensi kesän jalkapallon EM-kisoihin.

Marcus Forss osui Anssi Jaakkolan selän taakse

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen YouTubesta!


Pelaajat:
Joukkueet: