Manchester United teki ihmenousullaan huikeaa UCL-historiaa

Manchester United teki ihmenousullaan huikeaa UCL-historiaa

Manchester United yllätti kaikki keskiviikkona, kun englantilaisjoukkue kaatoi PSG:n numeroin 1-3 ja marssi jatkoon Mestarien liigassa.

ManU:n lähtökohdat otteluun olivat hankalat, sillä joukkue hävisi kotiottelunsa Old Traffordilla numeroin 0-2. Mikään joukkue ei ollut koskaan aikaisemmin noussut jatkoon hävittyään ensimmäisen osaottelun kotona vähintään kahdella maalilla.

Kaiken lisäksi Unitedin riveistä puuttui lähes avauksen verran pelaajia, sillä sivussa olivat muun muassa Paul Pogba, Anthony Martial, Nemanja Matic, Juan Mata, Jesse Lingard, Alexis Sanchez sekä Ander Herrera.

Poissaolot näkyivät tietysti esityksessä, sillä ManU oli käytännössä koko ottelun ottavana osapuolena. Tämä ei kuitenkaan tulostaululla näkynyt, sillä Ole Gunnar Solskjaerin miehistö onnistui hakemaan Pariisista häkellyttävän 3-1-voiton.

Näin ollen Manchester United on Mestarien liigan historiassa ensimmäinen joukkue, joka onnistuu etenemään jatkoon hävittyään kotiottelun vähintään kahdella maalilla.

Lue myös: PSG-ManU-ottelun shokkiloppu puhuttaa – Neymar: ”Painukaa v*ttuun!”

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut