Manchester City vältti siirtokiellon – Fifa antoi sakot siirtosääntöjen rikkomisesta

Manchester City vältti siirtokiellon – Fifa antoi sakot siirtosääntöjen rikkomisesta

Valioliigan suurseura Manchester City vältti merkittävät rangaistukset, kun Fifan kurinpitolautakunta langetti tuomionsa siirtosääntöjen rikkomisesta.

Manchester City on tuomittu sakkoihin alaikäisiä pelaajia koskevien siirtosääntöjen rikkomisesta. Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan kurinpitolautakunnan langettama sakko on suuruudeltaan 370 000 Sveitsin frangia, eli noin 340 000 euroa.

Cityn leirissä tuomio otettaneen vastaan helpotuksen huokauksella varustettuna, sillä vastaavista tapauksista on jaettu aiemmin kovemmallakin kädellä rangaistuksia. Esimerkiksi Chelsea tuomittiin helmikuussa siirtokieltoon ja myös espanajalaisseurat Atletico Madrid, Barcelona sekä Real Madrid ovat aiemmin joutuneet katsomaan siirtomarkkinoiden tapahtumia sivusta sääntörikkomusten vuoksi.

Citykin olisi voitu tuomita siirtokieltoon, mutta vältti rankemmat sanktiot, koska seura hyväksyi olevansa vastuullinen asiassa. Seura tosin väitti rikkeiden tapahtuneen ennen kuin Fifa täsmensi sääntöjään vuoden 2016 joulukuussa.

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut