Päätöskierros sen ratkaisi – Manchester City on Valioliigan mestari 2024!

Viaplay Mestarien liiga Seurajoukkueiden MM-kisat Erling Haaland Manchester City Valioliiga Mestarien liigan
Kuva: Getty Images

Manchester City on Valioliigan mestari vuosimallia 2024. Asia ratkesi, kun sarjan päätöskierros pelattiin kokonaisuudessaan sunnuntaina.

Sunnuntaille lähdettiin Cityn kannalta suotuisissa merkeissä, sillä se oli Arsenalia kaksi pistettä edellä. Tämä tarkoitti sitä, että Cityn tulisi hävitä West Hamille ja Arsenalin täytyisi kaapata täysi kolmen pisteen potti Evertonista.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä taivaansiniset meni johtoon jo toisella minuutilla Phil Fodenin toimesta – ja varttia myöhemmin sama mies muutti lukemat jo 2-0:aan. West Ham tuli vielä Mohammed Kudusin komealla osumalla maalin päähän, mutta tunnin pelin kohdalla Rodri maalasi lukemiksi 3-1.

Mainos alkaa:

Nämä olivat myös ottelun loppunumerot.

Samaan aikaan Arsenal hoiteli kyllä oman osuutensa nappaamalla Evertonista 2-1-voiton, mutta Cityn mestaruus – neljäs perättäinen sellainen – varmistui kahden pisteen marginaalilla. Kolmanneksi sarjassa sijoittui Liverpool, joka jäi Arsenalista 7 pistettä.

City on voittanut Valioliigan mestaruuden peräti kuudesti viimeisen seitsemän kauden aikana. Joukkueella on tällä kaudella vielä mahdollisuus tuplaan, kun se kohtaa paikallisvastustaja ManU:n ensi viikon lauantaina FA Cupin finaalissa.

Phil Foden iski voittomaalin – Manchester City on mestari:

Mikäli video ei syystä tai toisesta näy upotettuna, voit katsoa sen Viaplayn X-tilillä.


Joukkueet: