Blogi: Luontainen suomalainen maalintekijä, tuo mystinen taruolento?

Olympiajääkiekko jääkiekko kiina pallomeri.net
Olympiajääkiekko jääkiekko kiina pallomeri.net

Tällä kaudella NHL-piireissä Suomessa on kummasteltu yhtä asiaa. Mihin ovat kadonneet suomalaiset maalintekijät? Toistaiseksi tällä kaudella vain viisi suomalaispelaajaa on yltänyt kaksinumeroiseen maalimäärään ja 160 parhaan maalintekijän joukosta NHL:ssä ei löydy yhtään suomalaista.

Toistaiseksi suomalaisten sisäisessä maalipörssissä kärkipaikkaa pitävät Valtteri Filppula yhdessä Sami Vatasen sekä Aleksander Barkovin kanssa. Edellämainituilta herrasmiehiltä jokaiselta löytyy tältä NHL-kaudelta 12 täysosumaa. 12 maalilla johdetaan siis suomalaisten sisäistä maalipörssiä, kun otteluita on takana noin 70 per joukkue.

Vataselle 12 maalia on varsin kunnioitettava saldo, mutta se on kylmä fakta, että suomalaiset todelliset maalintekijät ovat kadonneet kartalta lähes tyystin. Teemu Selänne lopetti uransa viime kaudella ja nyt suomikiekossa odotellaankin uuden sukupolven luontaista maalintekijää. Kuka pystyisi nousemaan takuuvarmaksi 30 maalin mieheksi myös NHL-kaukaloissa ja mahdollisesti nostamaan myös Leijonien osakkeita niin MM-kisoissa kuin olympialaisissa. Tällä hetkellä suurimmat odotukset kohdistuvat Oulun Kärppien Jesse Puljujärveen, joka on vasta 16-vuotias.

Mainos alkaa

Sukupolven vaihtuminen on näytellyt suurta roolia viime vuosina suomalaisen jääkiekon keskuudessa. Vanhat maajoukkuejyrät siirtyvät pikkuhiljaa taka-alalle ja uusia nuoria pelaajia yritetään koulua maajoukkuepaitaan. Myös suomalaisten noin 30-vuotiaiden kiekkotähtien käyrä on ollut pelottavan pitkään laskeva. Tuomo Ruutu on pudonnut varmasti 20 maalin miehestä jämäminuuteilla pelailevaan koohottajaan ja Jussi Jokisenkin ruuti on ollut märkää sen jälkeen, kun mies siirtyi Pittsburgh Penguinsista ja Sidney Crosbyn sekä Jevgeni Malkinin tarjoilun alta Floridan aurinkoon. Penguinsissä Jokinen mätti, playoffit mukaan lukien, 102 ottelussa yhteensä 35 maalia ja teki yhteensä peräti 81 tehopistettä. Panthersissa 65 ottelussa on syntynyt vaivaiset kuusi maalia.

Tällä hetkellä suomikiekko on tietynlaisessa siirtymävaiheessa ja voi olla hyvinkin, että voi mennä monia vuosia ennen kuin löytyy seuraava suomalainen todellinen maalintekijä. Pitääkö odotella aina Puljujärveen saakka vai löytyykö sitä ennen jo jokin hiomaton timantti näistä nykyisistä piireistä? Noh, onneksi Leijonat eivät ikinä ole tarvinneet todellisia maalintekijöitä vaan aina on pystytty menestykseen joukkuepelillä. Nyt edessä näyttäisi olevan kuitenkin poikkeuksellinen suvantovaihe.