Lukon liigajoukkue joutui koronakurimukseen – 11 tartuntaa, pelejä joudutaan siirtämään

Rauman Lukko Lukon / Pallomeri.net

Yhdellätoista Rauman Lukon liigajoukkueen jäsenellä on todettu koronavirustartunta ja tilanne aiheuttaa ottelusiirtoja.

Rauman Lukko tiedottaa, että seuran edustusjoukkueen keskuudessa on todettu useita koronatartuntoja. Ylen tietojen mukaan joukkueen pelaajistosta paljastui kaikkiaan yksitoista koronatartuntaa. Tartunnat tarkoittavat sitä, että kaikki viime viikon vieraspelimatkalle osallistuneet henkilöt on asetettu viranomaispäätöksen vuoksi toistaiseksi karanteeniin.

Lukon keskiviikon CHL-kotiottelu italialaista HC Bolzanoa vastaan perutaan karanteenin vuoksi kokonaan ja perjantain Liigan vierasottelu JYP:iä vastaan siirretään. Lauantain Pelicans–Lukko-ottelu sen sijaan pelataan suunnitellusti, mutta ottelu alkaa vasta kello 18.30. CHL-ottelun peruuntumisesta seuraavat toimenpiteet selviävät CHL:n urheilujohdon kokouksessa.

Karanteenipäätöksen perusteena on se, että pelaajat viettivät viikon ajan tiiviisti aikaa samoissa kulkuneuvoissa, hotelleissa ja pukukopeissa. Viranomaiset katsovat pitkäaikaisen yhdessäolon kohottavan jatkotartuntojen riskiä, joten kahdesti rokotetut ja negatiivisen näytteen antaneet oireettomat henkilötkin joutuvat poikkeuksellisesti karanteeniin.

Lukon mukaan kaikki positiiviseksi testatut henkilöt ovat pääosin lieväoireisia. Kaikki joukkueen jäsenet on testattu ja suurin osa testituloksista on ollut negatiivisia. Tartuntojen alkuperä ei ole tiedossa.

Tsekkaa myös: Ässät antoi kenkää Ari-Pekka Selinille – Karri Kivi palaa seuran päävalmentajaksi


Joukkueet: