Video: Lionel Messin ensimmäisestä hattutempusta Barca-paidassa tasan 10 vuotta

lionel messi hattutemppu pallomeri.net
lionel messi hattutemppu pallomeri.net

Barcelonan 19-vuotias hypertähti Lionel Messi teki 10. maaliskuuta vuonna 2007 ensimmäisen hattutemppunsa Barca-paidassa. Ja vieläpä Real Madridin verkkoon!

Perjantaina 10.3. vuonna 2017 tuosta tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta. 29-vuotias Messi on edelleen täysin pitelemätön taituri.

Messin ensimmäinen joukkue oli hänen synnyinkaupungissaan, Rosariossa, Santa Fe:ssä, Argentiinassa. Joukkueen nimi oli Grandoli, johon hänen isoäitinsä Celia vei hänet pelaamaan. Messi omistaa jokaisen maalinsa isoäidilleen katsoen ylös ja nostaen etusormensa kohti taivasta.

Mainos alkaa:

Kirppu” on pelannut koko ammattilaisuransa vuodesta 2004 lähtien Barcelonassa. Hän on voittanut seurajoukkuetasolla käsittämättömän määrän palkintoja. Vyöllä on mm. kahdeksan Espanjan mestaruutta, neljä Copa del Reyn voittoa, kuusi Espanjan Supercupin voittoa, neljä Mestarien liiga -pystiä, kolme Uefan Super Cupin voittoa sekä kolme seurajoukkueiden maailmanmestaruutta.

Messi on valittu peräti viisi kertaa maailman parhaimmaksi jalkapalloijaksi. Argentiinan maajoukkueessa hän on pelannut 116 ottelua, joissa on syntynyt upeat 57 maalia.

19-vuotias Lionel Messi tekee avaushattutemppunsa