Argentiinan supertähti Lionel Messi teki ammattilaisuransa 800. maalin kerrassaan upealla vapaapotkulla maaottelussa Panamaa vastaan.
Argentiinan ja PSG:n supertähti Lionel Messi saavutti perjantain vastaisena yönä aivan uskomattoman virstanpylvään, kun hän upotti komean vapaapotkun Panaman verkkoon. Kyseessä oli näet Messin ammattilaisuran maali numero 800.
Maaleistaan Messi on tehnyt seuratasolla 701 ja maajoukkueessa 99. Messi on samalla myös sekä Barcelonan että Argentiinan maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä.
Messi ampui 2-0-voittoon päättyneen ottelun jälkimmäisen maalin, kun hän otti vetovastuun 89. minuutilla tuomitusta vapaapotkusta. Messi latasi noin 20 metristä upean laukauksen, joka painui vastustamattomasti aivan oikeaan ylänurkkaan.
Suoritus sai hienoa lisäsyvyyttä siitä, että ottelu oli Argentiinan ensimmäinen kotimaan kamaralla sitten MM-kullan ja kotiyleisö antoikin joukkueelle niin huikean vastaanoton, että useampikin pelaaja herkistyi silminnähden.
Ottelun jälkeen nähtiin myös hieman normaalista poikkeava episodi, kun Panaman pelaaja Ivan Anderson kävi pokkana pyytämässä Messiltä nimikirjoitusta pelipaitaansa, mihin Messi myös suostui.
Lionel Messi ampuu uransa 800. maalin Panaman verkkoon upealla vapaapotkulla:
Panaman Ivan Anderson halusi Messin nimmarin pelipaitaansa ottelun päätyttyä:
Katso myös: Huuhkaja-sensaatio Oliver Antman osui jälleen – upea viimeistely Teemu Pukin herkkutarjoilusta
Pelaajat: Lionel Messi
Joukkueet: Argentiina