Lionel Messi ei ota turvallisuuttaan kevyesti. Tämä kävi selväksi, kun paljastui, että henkivartija seuraa hänen liikkeitään myös peleissä.
MLS-seura Inter Miamiin taannoin siirtyneen supertähti Lionel Messin ja hänen perheensä turvallisuus on asia, jolla ei todellakaan leikitä. Messi kerää jatkuvasti ympärilleen valtavia väkijoukkoja missä ikinä hän liikkuukin, joten ratkaisu on tietysti ymmärrettävä.
Messin ja hänen perheensä turvallisuudesta vastaa peräti 50-henkinen joukko, mutta harva ehkä osasikaan kuvitella kuinka pitkälle Messin selustan turvaaminen oikein meneekään.
Tuoreet videot ovat näet paljastaneet, että Messin turvallisuusjoukon johtaja seuraa supertähden jokaista liikettä myös otteluiden aikana. Videoilla näkyy, miten hän liikkuu Messin mukana sivurajalla ja saapuu aina tämän varjoksi, kun Messi päätyy lähemmäs yleisöä esimerkiksi tuulettaessaan maalia.
Turvajoukkojen johtaja ei myöskään ole aivan mikä tahansa pullistelija. Messin henkivartija on Yassine Chueko, joka on Yhdysvaltain laivaston Seal-erikoisjoukkojen entinen sotilas, jolla on taistelukokemusta sekä Afganistanista että Irakista. Chueko on nyrkkeilijä sekä taekwondon ja muiden taistelulajien ekspertti.
Lionel Messi voi olla kentälläkin rauhassa, sillä henkivartija seuraa häntä myös otteluiden aikana:
Tässä lisää esimerkkejä Chuekon herkeämättömästä valvonnasta:
Katso myös: Espanjan MM-kohu jatkaa paisumistaan – päävalmentaja kouri naispuolista apuvalmentajaa kesken finaalin
Pelaajat: Lionel Messi
Joukkueet: Inter Miami