Helsingin IFK sai karuja uutisia aivan liigakauden kynnyksellä, kun paljastui, että Leo Komarov joutuu leikkaukseen ja on kuukausia sivussa.
Helsingin IFK tiedottaa, että alkavan liigakauden nimekkäimpiin paluumuuttajiin lukeutuvan Leo Komarovin kauden aloitus venyy pitkälle talveen. Komarov loukkaantui viime keskiviikon harjoitusottelussa HPK:ta vastaan.
Seura tiedotti maanantaina, että Komarovin vamma vaatii leikkaushoitoa. Hän on tämän hetken tiedon perusteella sivussa tositoimista noin neljä kuukautta. HIFK ei kuitenkaan kertonut sen tarkemmin, Komarovin vamman laadusta.
– Erittäin ikävä tilanne Leon kannalta. Tämä on se lajin nurja puoli ja loukkaantuminen on aina sattumien summa. ”Leksan” tuntien hän varmasti palaa kaukaloon entistä vahvempana ja täynnä virtaa ensi vuoden puolella, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen seuran tiedotteessa.
Komarovin paluu kaukaloihin voisi siis olla ensiarvioiden ajankohtainen tammikuun puolivälin tienoilla. Ennen loukkaantumistaan Komarov ehti pelata uuden seuransa paidassa vain puolitoista harjoitusottelua. Salmelaisen mukaan Komarovin loukkaantumista ei paikata viime hetken hankinnoilla.
Tsekkaa myös: Ambri-Piottan Jesse Virtanen tainnutti vastustajan veskarin – jäätävä lämäri meni maskista läpi
Pelaajat: Leo Komarov
Joukkueet: HIFK