Leijonien MM-kotikisat kiinnostavat mielettömästi – kymmenet tuhannet jäävät ilman lippua

Leijonien otteluohjelma Leijonat MM-finaali lohkot
Kuva: Getty Images

Leijonien kuluva kausi huipentuu vuoden 2022 MM-kisoihin, jotka pelataan Helsingissä sekä Tampereen uudessa jäähallissa.

Poikkeuksellisesti Suomen peleihin arvotaan osto-oikeudet, joten yksittäisiä lippuja ei ole tule kenties lainkaan myyntiin, mikäli jokainen osto-oikeuden saanut lunastaa lippunsa.

Tällä haluttiin taata jokaiselle tasavertainen mahdollisuus lippuihin. Normaalisti liput ovat menneet nopeiten lippukauppaan kirjautumaan päässeille. Myös lippujen määrä on nyt rajoitettu kuuteen pelipäivää/ottelua kohden.

Fanit ovat ainakin kiinnostuneet uskomattomalla tavalla Leijonien MM-kotikisoista, sillä lippuja on haettu joihinkin peleihin jopa yli 100 000.

– Jokaiseen Suomen otteluun on arvontaosallistumisten kautta haettu jo yli 60 000 lippua, kiinnostavimpiin päiviin jopa yli 100 000 lippua, eli moninkertaisesti yli Tampereen Kansi Arenan kapasiteetin, MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo tiedotteessa.

Lippuarvontaan voi osallistua 26. syyskuuta asti. Lunastusoikeus on puolestaan voimassa 15. lokakuuta asti.