Leijonien MM-joukkue alkaa saamaan viimeistä muotoaan, kun edessä on leirityksen päättävä Tshekin EHT-turnaus.
Jo aiemmin oli tiedossa, että mukaan liittyvät tässä vaiheessa Olli Määttä, Joel Armia, Patrik Laine sekä Sakari Manninen.
Tämän lisäksi kokoonpanoa täydennetään useilla uusilla kasvoilla, koska ryhmän mukaan liittyvät Växjön riveissä SHL-mestaruuden voittaneet Miika Koivisto ja Emil Larmi. Tapparan riveistä mukaan kutsuttiin Christian Heljanko, Valtteri Kemiläinen, Mikael Seppälä ja Waltteri Merelä.
Sveitsin finaaleissa pelanneista joukkueista puolestaan mukaan saapuvat Jere Sallinen, Toni Rajala ja Teemu Hartikainen.
Uusien pelaajien tulo tarkoitti useamman unelman kariutumista, koska kokoonpanosta tippuivat pois Roope Taponen, Lassi Lehtinen, Valtteri Pulli, Antti Tuomisto, Juhamatti Aaltonen, Janne Kuokkanen, Heikki Liedes, Julius Mattila, Arttu Ruotsalainen ja Tommi Tikka. Puolustaja Vili Saarijärvi jää sivuun puolestaan loukkaantumisen vuoksi.
Suomi kohtaa torstaina 4.5. klo 19.20 Tshekin, lauantaina 6.5. klo 13 vastaan asettuu Sveitsi ja sunnuntain 7.5. päätösottelussa klo 13 kaukaloon luistelee Ruotsin Tre Kronor.
TV5 ja discovery+ näyttävät Tshekin EHT:n ottelut suomalaiskatsojille.
Leijonien joukkue Tshekin EHT:lle:
Maalivahdit
HELJANKO Christian
LARMI Emil
OLKINUORA Jussi
Puolustajat
FRIMAN Niklas
KEMILÄINEN Valtteri
KOIVISTO Miika
LEHTONEN Mikko
LINDBOHM Petteri
MATINPALO Nikolas
MÄÄTTÄ Olli
OHTAMAA Atte
POKKA Ville
RIIKOLA Juuso
SEPPÄLÄ Mikael
Hyökkääjät
ANTTILA Marko
ARMIA Joel
BJÖRNINEN Hannes
GRANLUND Markus
HARTIKAINEN Teemu
KAPANEN Kasperi
LAINE Patrik
LAMMIKKO Juho
MANNINEN Sakari
MERELÄ Waltteri
OKSANEN Ahti
PAKARINEN Iiro
PESONEN Harri
RAJALA Toni
RUOHOMAA Mikael
SALLINEN Jere
SUOMELA Antti
Joukkueet: Leijonat