Leijonat saa kolme vahvistusta Pohjois-Amerikasta – Aleksander Barkov ei tule MM-kisoihin!

Leijonat saa kolme vahvistusta Pohjois-Amerikasta – Aleksander Barkov ei tule MM-kisoihin!

Leijonat ilmoitti kolmesta uudesta vahvistuksesta, kun maalivahti Kevin Lankinen, puolustaja Henri Jokiharju ja hyökkääjä Juho Lammikko liittyvät joukkueen mukaan ensi viikolla.

Lankinen ja Jokiharju liittyvät maajoukkueen matkaan Chicago Blackhawksin organisaatiosta. Sen sijaan Lammikko edusti päättyneellä kaudella Florida Panthersia.

Samalla Leijonien GM Jere Lehtinen kertoi, että muita KHL- tai NHL-kautensa päättäneitä pelaajia ei tulla näkemään MM-kisoissa. Näin ollen esimerkiksi Aleksander Barkov ei liity Leijonien mukaan. Myös Salavat Ufassa huikeat pudotuspelit pelanneet Juha Metsola, Teemu Hartikainen ja Joonas Kemppainen jättävät MM-kisat väliin.

– Jokaisella on omat syynsä taustalla, eikä se ole meidän asiamme lähteä näitä sen enempää erittelemään. Nyt keskitytään siihen joukkueeseen, joka on leirityksessä mukana, A-maajoukkueen GM Jere Lehtinen painottaa tiedotteessa.

Kokonaisuudessaan ensi viikon joukkue julkistetaan viikonloppuna, tämän viikon Norja-otteluiden jälkeen. Leijonat kohtaa tällä viikolla Norjan kahdesti, ottelut pelataan torstaina 18.4. Rovaniemellä ja perjantaina 19.4. Kokkolassa.

Lähde: Jääkiekkoliiton tiedote

Lue myös: Ruotsi kokoaa hurjaa joukkuetta MM-kisoihin – kasassa jo 11 NHL-vahvistusta!

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut