Leijonat saa NHL-tähdet kaukaloon viikonloppuna

Unkari Lätkän Liiga NHL Suomi VIP MM-kisojen Leijonien Ilves viikonlopun Suomi Leijonat olympialaisissa jääkiekko urheilupaiva
Kuva: Getty Images

Leijonat pelaa vielä loppuviikon aikana kaksi ottelua, kun vastassa on ennakkoon lohkon helpoimmat vastustajat Iso-Britannia ja Itävalta.

Näihin kahteen otteluun kertyy kuitenkin huomattavaa mielenkiintoa, koska kaukalossa tullaan näkemään Dallas Starsin tähtikaksikko Miro Heiskanen ja Esa Lindell.

Varsinkin Heiskasen esiintymistä maajoukkuepaidassa odotetaan vesikielellä, sillä maailman parhaiden puolustajien joukkoon kuuluva suomalainen tekee kaukalossa taikoja.

Puolustajakaksikko tulee tarpeeseen, sillä Ruotsi pystyi haavoittamaan juuri tuota osa-aluetta keskiviikkona. Näin ollen tosipelien alkaessa Suomi tarvitsee kylmäpäisiä puolustajia nousemaan paineen alta kiekon kanssa. Heiskanen on täsmälääkettä tähän ongelmaan.

Nyt loppuviikolla Leijonille on vain yksi tavoite ja se on kahden voiton nappaaminen. Mieluiten vielä selvin numeroin, jotta bensaa pystytään säästämään koneessa. Suomen ottelut ovat loppuunmyytyjä, joten tunnelma tulee olemaan aivan katossa myös hieman heikompia nippuja vastaan.