Leeds Unitedin pelaajat jättivät kannattajansa tyystin huomiotta vieraspelimatkalla. Heidän nimissään julkaistiin myöhemmin anteeksipyyntö.
Putoamistaisteluun ajautuneen Leeds Unitedin pelaajat eivät esiintyneet edukseen lähtiessään vapunaattona Bournemouthissa sijaitsevalta hotellilta, kun joukkue lähti vieraspeliin.
Hotellille oli kerääntynyt kourallinen Leedsin kannattajia, joiden joukossa oli myös lapsia. Pelaajien lähtö tallentui erään kannattajan kuvaamalle videolle, jolta näkyy, miten pelaajat kohtelevat kannattajia kuin ilmaa. Yksikään nyrpeistä pelaajista ei katso edes heihin päin, vaan kaikki kävelivät tylysti ohi kohti joukkueen bussia.
Maanantaina seuran sivuille ilmestyi pelaajien nimissä kirjoitettu lausunto.
- Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka pahoillamme olemme siitä, ettemme osoittaneet enempää rakkautta Leedsin pelipaitaan pukeutuneelle nuorukaiselle, joka näkyy videolla. Ei ole mitään tekosyytä olla huomioimatta faneja. Jos videolla olevan, Leedsin paitaan pukeutuneen fanin vanhemmat voisivat ilmoittaa meille itsestään, olisimme kiitollisia, pelaajien nimissä kirjoitetussa lausunnossa todettiin viitaten videolla näkyvään pieneen poikaan, joka yritti saada pelaajien huomion vilkuttamalla heille.
Itse ottelussa Bournemouth möyhensi Leedsin maalein 4-1.
Leeds Unitedin pelaajat häipyvät hotellilta jättäen kannattajat täysin huomiotta:
Katso myös: Englannin 9. tasolla pelaa huima pallolinko – Godmanchester Rovers-peluri kiskoo jäätäviä rajaheittoja
Joukkueet: Leeds