Leedsin päävalmentaja Daniel Farke varasti hetkellisesti show’n ottelussa Watfordia vastaan kuolettamalla irtopallon todella sulavasti.
Leeds pöllytti Championshipin lauantain kierroksella kotinurmellaan Watfordia lukemin 3-0, mutta selvästä kotivoitosta huolimatta suurimman huomion on saanut joukkueen päävalmentajan Daniel Farken suoritus.
Tämä tapahtui, kun Farke huomasi irtopallon lentävän korkeassa kaaressa kohti sivurajaa. Hän astui pari askelta eteenpäin ja otti pallon silkkisen pehmeällä kuoletuksella haltuun niin, että pallo jäi aivan hänen jalkojensa juureen.
Leeds-fanit riemastuivat tempusta paikan päällä ja Farke pääsi hieman hämmentyneenä ja selvästi huvittuneena ottamaan vastaan yleisön suosionosoitukset.
Farken temppu on sytyttänyt jalkapallokansaa myös somessa. Leedsin jakamaa videota oli katsottu tämän jutun julkaisuun mennessä jo 2,8 miljoonaa kertaa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että hieman myöhemmin jaettuja klippejä ottelun maaleista oli jutun julkaisuun mennessä katsottu yhteensä noin 778 000 kertaa.
Farke ei toki ole pallonkäsittelyssä mikään täysi untuvikko, sillä häneltä löytyy pelaajataustaa Saksan alemmilta tasoilta, mutta toki hänen meriittinsä valmennuspuolelta ovat huomattavasti kovempaa luokkaa.
Leeds-luotsi Daniel Farke varastaa show’n tyylikkäällä haltuunotollaan:
Joukkueet: Leeds