Lazion ja Inter Milanin välinen ottelu ratkesi huikealla tavalla, kun Lazion Luis Alberto latasi voittomaalin melkoiselle pommilla.
Italian Serie A:n perjantain kierroksella oli tarjolla yksi kauden varhaisista herkkupaloista, kun Lazio isännöi Inter Milania. Ottelu eteni kotiyleisön kannalta riemukkaasti, sillä Lazio takoi taululle lukemat 3-1 ja vei täyden pistepotin.
Ottelun voittomaali nähtiin 75. minuutilla ja se lähti Luis Alberton jalasta. Ja tässä tapauksessa pallo todellakin lähti ja lähtikin lujaa. Paikka aukesi, kun Pedro piti palloa Interin rangaistusalueella, eikä hänellä ollut reittiä maalintekoon. Näin hän päätti pelata pallon toiseen aaltoon, eikä ratkaisu olisi voinut olla oikeampi.
Alberto näet juoksi paikalle täyttä vauhtia ja latasi vastapalloon aivan sydämensä kyllyydestä. Hänen huikea oikean jalan laukauksensa lähti kuin tykin suusta ja painui ulkokierteellä aivan maalin oikeaan yläpesään. Laukaus oli niin kova ja tarkka, että Inter-vahti Samir Handanovic jäi tilanteessa aivan pelkäksi katseluoppilaaksi.
Lazion Luis Alberto ratkaisee Serie A:n huippumatsin Interiä vastaan melkoisella tykityksellä:
Katso myös: Ilmahälytys keskeytti futispelin Ukrainassa – pelaajat pakenivat suojiin, ottelu kesti yli neljä tuntia
Joukkueet: Lazio