Suomen suurimman koripallotähden Lauri Markkasen matka kävi armeijan vihreisiin, jossa mies pääsee myös juoksemaan Cooperin testin.
Markkanen on kiistatta aktiiviurheilijoista maailman Suomen ylivoimaisesti tunnetuin hahmo. Ei ihme, että miehen armeijaan meneminen onkin ollut iso uutinen maailmalla ja ennen kaikkea Yhdysvalloissa.
Markkanen aloitti huhtikuun puolessa välissä varusmiespalveluksensa Helsingin Santahaminassa puolustusvoimien urheilukoulussa. Vaikka huippu-urheilijoilla armeija-aika on hieman erilaista kuin tavallisilla alokkailla, niin tietyt velvollisuudet koskevat myös Markkasta.
Esimerkiksi Cooperin testi on sellainen, mihin suomalaistähti armeijassa joutuu testaamaan kuntoaan. Tietysti suomalaisia kiinnostaa kovasti, miten Markkanen suoriutuu legendaarisesta juoksutestistä.
Kertoimien valossa Markkaselta odotetaan yli 3000 metrin tulosta, sillä Coolbet on avannut pelikohteen, että juokseeko koripallotähti yli vai alle 3150 metriä. Tällä hetkellä kummankin valinnan kerroin on 1.85.
Pelaajat: Lauri Markkanen