Suomen miesten koripallomaajoukkue, eli Susijengi, saavutti avausvoittonsa MM-kisoissa. Ykköstähtenä hääri tietysti Lauri Markkanen.
Alkulohkossa kesyjä otteita esittänyt Suomen miesten koripallomaajoukkue nappasi vihdoin ensimmäisen voittonsa koripallon MM-kisoissa. Olympiakarsintapaikasta taisteleva Susijengi veti alemman jatkolohkon avausottelussa Kap Verden aivan pystyyn lukemin 100-77.
Vähemmän yllättäen ottelun kiistattoman ykköstähden viitta kuului Lauri Markkasen harteille. Markkanen mätti ottelussa 34 pistettä ja oli lähellä jopa niin sanottua tupla-tuplaa, sillä hän kahmi yhteensä yhdeksän levypalloa.
Susijengi hallitsi ottelua alusta loppuun. Kap Verden eväät oli syöty viimeistään kolmannen neljänneksen jälkeen. Kisat huipentuvat Susijengin osalta lauantaina klo 10.30 aamupäivällä Suomen aikaa, kun vastaan asettuu vastaan asettuu Venezuela.
Voittamalla viimeisen ottelunsa Suomi säilyttää mahdollisuutensa selvitä vuoden 2024 olympiakarsintoihin, mutta koska systeemi on erittäin sekava, ei Venezuelankaan kaataminen vielä varmista karsintapaikkaa.
Lauri Markkanen oli timantinkovassa iskussa, kun Susijengi kaatoi Kap Verden:
Katso myös: Hupaisaa sekoilua MM-kisoissa – Georgia ja Venezuela sähläsivät vuorotellen
Pelaajat: Lauri Markkanen
Joukkueet: Susijengi