Lauri Markkanen ilmiömäisessä vireessä Atlantan kaadossa – tehtaili kauden ennätyspisteet

Lauri Markkanen Utah Atlanta - pallomeri.net

Utah Jazz ja Lauri Markkanen olivat jälleen kerran hurjassa vireessä, kun joukkue oli matkannut Atlanta Hawksin vieraaksi.

“Heittopussiksi” ennen kauden alkua povattu Jazz nappasi voiton lukemin 125-119. Voitto oli Jazzille neljäs perättäinen ja samalla siitä tuli koko NBA:n ensimmäinen kymmeneen voittoon yltänyt joukkue tällä kaudella.

Lauri Markkasen EM-kisoista saakka kantanut vire sai niin ikään jatkoa, sillä suomalainen nakutti peräti 32 pistettä, mikä on hänen tämän kauden suurin lukemansa NBA:ssa. Hän oli myös ottelun tehokkain pelaaja.

Komean pistesaaliinsa lisäksi Markkaselle merkittiin 8 levypalloa, mikä oli eniten Jazzin joukkueessa. Kolmosen kaaren takaa tarkkuus on ollut välillä hieman hakusessa, mutta tällä kertaa suomalaistähden kahdeksasta yrityksestä kuusi upposi sisään.

Utah Jazz on napannut itselleen Läntisen konferenssin kärkipaikan ja seuraavaksi joukkueen vireen pääsee haastamaan lauantaisessa ottelussa Washington Wizards.

Lauri Markkanen oli jälleen ilmiliekeissä:

Jos video ei näy, voit katsoa sen myös Jazzin Twitterissä.


Pelaajat:
Joukkueet: ,