MM-kisojen lohkovaihe päättyi todella kovaan yllätykseen, kun Latvia kaatoi Sveitsin ja eteni puolivälieriin viiden vuoden tauon jälkeen.
MM-kisojen toinen isäntämaa Latvia onnistui viiden vuoden tauon jälkeen nousemaan kahdeksan parhaan joukkoon ja teki sen järjestämällä ison yllätyksen kaatamalla lohkovaiheen päätösottelussaan lohkovoittaja Sveitsin jatkoajalla maalein 4-3.
Latvian tilanne ennen ottelua oli selvä. Latvian oli saatava vähintään piste, jotta paikka kahdeksan joukossa aukeaisi. Kaikki näyttikin pitkään hyvältä, sillä Latvia johti ottelua maalein 2-1 noin erän verran. Hieman ennen kolmannen erän puoltaväliä Sveitsi onnistui kuitenkin tasoittamaan ja ehti erän loppupuolella mennä jo ohi.
Kaikki näytti synkältä Latvian osalta, mutta vain hetken aikaa, sillä tasoitus tuli reilua minuuttia myöhemmin. Ottelun viimeiset minuutit pelattiin käytännössä aivan yhtä maalia, kun Sveitsi painosti ja kotijoukkue rimpuili mukana. Taistelu toi kuitenkin tulosta ja Latvian joukkue sekä fanit juhlivat varsinaisen peliajan päätöstä kuin mestaruutta.
Jatkoajalla tuli kuitenkin lisää juhlan aihetta, kun isännät pääsivät ylivoimalle. Ajassa 62:25 Riian areenassa kuultiin aivan infernaalinen huutomyrsky, kun Rudolfs Balcers ampui Latvialle voittomaalin. Latvia kohtaa MM-kisojen puolivälierässä Tampereen lohkon kakkoseksi jääneen Ruotsin.
Latvian joukkue juhlii varsinaisen peliajan päättymistä ja puolivälieräpaikan varmistumista:
Jatkoajalla Latvia sai lisää juhlanaihetta, kun Rudolfs Balcers ampui voittomaalin:
Näistä kuvista päätellen huominen saattaa muuttua Latviassa kansalliseksi vapaapäiväksi:
Katso myös: Leijonat murskasi Tanskan lohkovaiheen päätösottelussa – Kasperi Kapanen kisutteli illan upeimman maalin
Joukkueet: Latvia,Sveitsi