Kisaisäntä Latvia järjesti MM-kisojen ensimmäisen ison yllätyksen, kun Tshekki kaatui jatkoaikatrillerin päätteeksi.
Jääkiekon MM-kisojen maanantai-illan päätteeksi tehtiin historiaa, kun ennakkosuosikki Tshekki kaatui toista MM-lohkoa isännöivän Latvian käsittelyssä jatkoajalla maalein 4-3.
Tshekki näytti pitkään jäävän kokonaan tyhjin käsin Latvian mentyä johtoon kolmannen erän alussa, mutta lopulta Michal Kempny teki tasoituksen. Kempnyn maali syntyi kolmisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ja sillä hän vei pelin jatkoajalle.
Ratkaisu syntyi jatkoajan viimeisellä minuutilla, kun kiekkoa pelattiin Tshekin maalille ja Mikkelin Jukureita seuratasolla edustava isokokoinen Oskars Batna rynni irtopalan perään. Batna väänsi irtokiekon väkevällä taistelulla pussiin ja käynnisti Latvian villit voitonjuhlat.
Kahdella tappiolla turnauksen aloittanut kisaisäntä sai juhlia kotiyleisönsä edessä paitsi näiden kisojen avauspisteitä, mutta myös historiallisempaakin suoritusta. Tämä oli näet samalla Latvian ensimmäinen voitto Tshekistä MM-tasolla.
Jukuri-hyökkääjä Oskars Batna runnoo maalin, jolla Latvia voitti Tshekin ensimmäistä kertaa MM-tasolla:
Katso myös: Aivan älytön pelastus – Latvian Arturs Silovs nollasi Tshekki-hyökkääjän huikeasti lähietäisyydeltä
Joukkueet: Latvia,Tshekki