KuPS ei aikaillut isojen päätösten kanssa – päävalmentaja sai monoa kolmen pelin jälkeen, Jani Honkavaara tilalle

Jani Honkavaara KuPS

KuPS ei epäröinyt tehdä nopeita liikkeitä, kun päävalmentaja Pasi Tuutti sai kenkää jo kolmen pelin jälkeen ja Jani Honkavaara astuu ruoriin.

Kuopion Palloseura tiputti perjantaina melkoisen uutispommin. Seura tiedotti erottaneensa päävalmentaja Pasi Tuutin, vaikka sarjaa on pelattu vasta kolme kierrosta. KuPS ehti Tuutin valmentamana kärsiä tappiot Interille ja Hongalle sekä pelata maalittoman tasapelin nousijajoukkue KTP:n kanssa.

Uusi valmentaja on seuralle ja sen kannattajille vanha tuttu ja taatusti tervetullut nimi, sillä vuonna 2019 KuPS:n Suomen mestariksi luotsannut Jani Honkavaara ottaa pääluotsin tehtävät vastaan.

Honkavaara valmensi Kuopiossa vuodet 2017–2019 ja siirtyi mestaruuskauden jälkeen SJK:n päävalmentajaksi. Viime vuosina Honkavaara on työskennellyt Palloliitossa valmentajakouluttajana.

Tsekkaa myös: Manchester United putosi Eurooppa-liigasta ryminällä – tähtivahti David de Gea mörhöili kunnolla


Joukkueet: