Video: KuPS vei trillerin nimiinsä – jatkaa seuraavalle kierrokselle Eurooppa-liigan karsinnoissa

KuPS - Vitebsk

KuPS teki melkoisen paukun torstaina, kun se kaatoi suosikkina ottelupariin lähteneen slovakialainen Slovan Bratislavan rankkarikisan päätteeksi 2-1.

Kuopiolaisjoukkue lähti kamppailuun altavastaajana, mutta yksiosainen ottelupari nosti tietysti todennäköisyyksiä jatkopaikkaan. Varsinainen peliaika tarjosi kummallekin omat mahdollisuutensa voittoon, mutta lopulta osumia ei nähty, joten ratkaisut siirtyivät jatkoajalle.

Lopulta avausmaali merkattiin vierailijoiden nimiin, kun Zan Medved osui yhdeksän minuuttia ennen jatkoajan päättymistä.

Medvedin osuma näytti pitkään jäävän ottelun ainoaksi, kunnes 120. minuutilla tärähti. KuPSin Aniekpeno Udoh oli terävimpänä maalilla ja ohjasi isännille helpottavan tasoitusmaalin.

Mainos alkaa

Tämä tarkoitti samalla sitä, että ratkaisut siirtyivät rangaistuspotkukilpailuun. Tässäkin Slovan Bratislava nappasi etulyöntiaseman, kun joukkueen kolme ensimmäistä ampujaa onnistui maalinteossa. Puolestaan KuPSin kolmantena yrittäjänä ollut Ilmari Niskanen epäonnistui omassa yrityksessään.

Tämäkään ei lannistanut kuopiolaisia, vaan hermokontrolli piti. Slovanilla se puolestaan mureni ja joukkueen kaksi seuraavaa ampujaa epäonnistui. Kun vastaavasti KuPSin Nuno Tomas ja Nana Boateng osuivat, niin voittaja oli selvillä.

KuPSin urakka jatkuu myös seuraavalla kierroksella kotipelillä, kun vieraaksi saapuu liettualainen Suduva.

KuPS iski tasoituksen 120. minuutilla


Joukkueet: