Veikkausliigassa sattui hyvin harvinaislaatuinen tapaus, kun tuomaristo missasi KuPS:n Gabriel Bispon tekemän maalin.
Kuopion Palloseura voitti AC Oulun Veikkausliigan keskiviikon kierroksella maalein 2-1, mutta maalieron olisi kuulunut olla suurempi, sillä ottelu sisälsi tuomarivirheen, jollaisia videoteknologian yleistymisen myötä nähdään enää harvoin ja yhä harvemmassa maassa. Kuopiolaiset näet tekivät ottelussa maalin, jota yksikään tuomareista ei huomannut ja kun suomessa ei VAR-järjestelmää saati maaliviivateknologiaa tunneta, niin maali jäi kokonaan tuomitsematta.
Kyseessä oli 34. minuutilla nähty tilanne, jossa KuPS:n Gabriel Bispon laukaus kävi tv-kuvien perusteella kokonaan maaliviivan paremmalla puolella. Vaikka tällaisia virheitä ei kukaan halua nähdä, niin erhe oli tällä kertaa ymmärrettävä. Bispon kuti näet kajahti yläriman alapintaan ja siitä salamannopeasti maahan sekä takaisin ulos maalista.
Maalin sisällä ollut kamera kuitenkin vahvisti melko yksiselitteisesti, että pallo oli kokonaan maalissa. Kotijoukkueen pelaajat luonnollisesti protestoivat tilannetta, mutta eivät saaneet vastakaikua. Bispo onnistui lopulta maalinteossa 20 minuuttia myöhemmin, eikä sillä kertaa maalin syntymisestä jäänyt epäselvyyksiä.
Tämä KuPS:n Gabriel Bispon maali jäi tuomaristolta huomaamatta:
Katso myös: Jäätävää tohelointia – Rosario Centralin puolustus antoi mykistävän lahjamaalin Velezille
Joukkueet: KuPS