Video: Iloa ja sotkua MLB-katsomossa – Dodgers-pelaaja löi kunnarin suoraan fanin nachoihin

Dodgers-fani / Pallomeri.net

Eräs Los Angeles Dodgers -fani oli ikionnellisesti yltä päältä juustokastikkeessa, kun Justin Turner löi kunnarin hänen nachoihinsa.

Los Angeles Dodgers voitti Colorado Rockiesin varhain perjantaina Suomen aikaa pelatussa MLB-liigan ottelussa juoksuin 7-5. Yhteen juoksuista liittyy myös varsin koominen käänne.

Kolmannessa vuoroparissa Dodgersin Justin Turner tuli lyöntivuoroon ja lyöntivuoronsa neljännellä syötöllä hän pamautti hurjan lyönnin takakentälle.

Mainos alkaa

Paikalla ollut rajallinen määrä yleisöä alkoi kohista tajutessaan, että lyönti on painumassa kunnariksi. Päädyssä muutama Dodgersin fani alkoi liikehtiä ja hakea asemia kunnaripallon koppaamiseksi.

Pallo päätyi lopulta nuorehkon miehen haltuun, mutta ei aivan ilmaiseksi. Hän arvioi pallon lentoradan hiukan väärin, eikä saanut sitä suoraan kiinni, vaan pallo läsähti suoraan hänen nacho-annokseensa.

Tästä aiheutui valtava sotku ja pallon muistoksi saanut mies oli aivan yltä päältä juustokastikkeessa, mutta silti erittäin iloinen, sillä kunnaripallon nappaaminen on kuitenkin äärimmäisen harvinaista herkkua ja nyt miehelle jää ainakin hyvä tarina kerrottavaksi.

Dodgers-fani saa kunnaripallon itselleen sen jysähdettyä suoraan hänen nacho-annokseensa:

Katso myös: Video: Raju törmäys Turkin ympäriajossa etapin loppusuoralla – useita kilpailijoita sairaalaan


Joukkueet: