NHL:ssä koominen tilanne – kukaan ei halunnut koskea kiekkoon

Kukaan ei koske kiekkoon - Pallomeri.net

Keskiviikon NHL-kierros tarjoili koomisia hetkiä, kun kukaan ei hetkeen halunnut koskea kiekkoon Toronto Maple Leafsin ja New Jersey Devilsin välisessä ottelussa.

Tilanne nähtiin päätöserän alussa, kun Devils-puolustus heitti oman maalin takaa rännikiekkoa purkutarkoituksessa, mutta Maple Leafsin Ilya Mikheyev nosti mailansa eteen ja peliväline pomppasi b-pisteen tuntumaan.

Tuomari nosti kuitenkin kätensä pystyyn korkean mailan merkiksi, minkä vuoksi Mikheyev ei halunnut heti koskea kiekkoon – kuten ei halunnut myöskään tilanteeseen saapunut joukkuekaveri.

Maple Leafsin pelurit olivat niin lähellä kiekkoa, etteivät paikalle saapuneet Devilsinkään pelaajat halunneet lähteä höntyilemään, joten edessä oli ikuisuudelta tuntuva reilu viisisekuntinen, kun kaikki vain seisoskelivat pelivälineen ympärillä. Lopulta vierasjoukkueen pelurit tekivät ratkaisunsa ja pikkumusta tuikattiin jälleen pelattavaksi.

Toronto voitti ottelun lopulta lukemin 3-2.

Peli seisahtui koomisella tavalla:

Jos video ei näy, voit katsoa sen YouTubessa.


Joukkueet: ,