Video: Kristian Tanus jakoi fantastisen passin voittomaaliin – Suomi kaatoi USA:n!

suomen U20 MM-kisat 2021 Nuorten Leijonien U20 Nuoret Leijonat Kristian Tanus nhl draft - pallomeri.net

Suomi kaatoi torstaina USA:n alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä lukemin 1-0. Nuorten Leijonien voittomaalin iski Joonas Oden, ja mahtavasta esityöstä vastasi Kristian Tanus.

Ottelu eteni pitkään tasaisissa merkeissä – ja myös maaleitta. Molemmilla joukkueilla oli kahdessa ensimmäisessä erässä paikkansa, ja myös rautoja kilisteltiin, mutta maalit loistivat poissaolollaan.

Ensimmäinen osuma nähtiin lopulta ajassa 44:23 Suomen pelatessa ylivoimaa, kun Joonas Oden sivalsi kiekon jenkkimaaliin Kristian Tanuksen häikäisevästä no-look-passista.

Mainos alkaa

Enempää maaleja ei ottelussa nähty, vaikka USA pääsikin pyörittämään viimeisen minuutin Suomen rangaistuksen seurauksena kuudella neljää vastaan. Viimeisenä lukkona toimi jälleen kerran loisto-ottelun pelannut maalivahti Justus Annunen.

Suomen välierävastus ratkeaa Ruotsin ja Tshekin välisen puolivälieräottelun jälkeen. Jos Ruotsi voittaa, Suomi kohtaa Kanadan, mutta jos Tshekki voittaa, Nuorten Leijonien vastustajaksi asettuu Venäjä.

Tähän tapaan Kristian Tanus tarjoili voittomaalin Joonas Odenille:


Pelaajat: