Koti Jalkapallo-uutiset Mediakohu oli liikaa – KPV pisti Miika Juntusen pihalle reilun viikon jälkeen

Mediakohu oli liikaa – KPV pisti Miika Juntusen pihalle reilun viikon jälkeen

Miika Juntunen KPV / Pallomeri.net

Ykkösessä huonosti kautensa aloittanut KPV tiedottaa, että suurella kohulla valmentajaksi palkattu Miika Juntunen siiretään sivuun reilun viikon jälkeen.

KPV tiedottaa erottaneensa Miika Juntusen päävalmentajan paikalta. Syynä päävalmentajasopimuksen purkamiseen on seuran mukaan ulkopuolelta kohdistuva paine, joka ei ole mahdollistanut valmennukselle, eikä pelaajille työrauhaa.

Manageri Matti Laitinen ja koko KPV:n edustusjoukkue olivat seuran tiedotteen mukaan yllättyneitä Juntusen palkkaamisen aiheuttamasta kohusta ja lopulta paineet kasvoivat liian suuriksi.

Tiedotteessa ei viitata suoraan tiistaina julki tulleeseen tapaukseen, jossa KPV:n harjoituksissa olisi leikitty ”Kuka pelkää mustaa miestä?” -hippaleikkiä, jota vetämään olisi tietojen mukaan pistetty tummaihoinen Abu Sanunu, mutta kyseinen tapaus oli mitä ilmeisimmin viimeinen niitti, vaikka KPV asettuikin omalla vastineellaan puolustamaan Juntusta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan osa pelaajista nousi tapauksen johdosta Juntusta vastaan.

Mainos alkaa

Tiedotteen mukaan jatkuva Juntuseen kohdistunut ulkopuolinen paine heijastui joukkueen päivittäiseen toimintaan, tehden itse päävalmentajan tai muiden edustusjoukkueen piirissä toimivien työrauhan tavoittelun mahdottomaksi. Juntunen ehti toimia tehtävässään hieman yli viikon.

IS:n mukaan potkujen taustalla olisi ollut kulissipeli edustusjoukkueen toimintaa pyörittävän osakeyhtiön ja Palloliiton sääntöjen mukaisesti sarjapaikan omistavan junioriorganisaation välillä.  IS:n mukaan junioriyhdistys teki viikon aikana selväksi Laitiselle, että yhdistys asettaisi sarjapaikan vuokraamisen jatkossa kyseenalaiseksi, mikäli Juntunen jatkaisi seuran päävalmentajana.

KPV juniorit ry:n puheenjohtaja Jouko Vierimaa kiisti väitteet.

– Ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta KPV:n juniorien hallituksessa tällaisesta asiasta ei ole puhuttu. Emme ole esittäneet Juntusesta mitään mielipiteitä. Kun Juntunen palkattiin, Matti teki sen päätöksen itsenäisesti ja kun hänet erotettiin, Matti teki sen ratkaisun myös täysin itse, Vierimaa sanoo.

Juntusen mukaan somepaine vaikutti hänen asemaansa seurassa.

– Lopputulos oli, että Matti myönsi, ettei hän kestänyt mediapainetta. En minäkään arvannut, että kahden ja puolen vuoden poissaolon jälkeen se olisi näin kovaa. Matti maksaa sopimukseni, sillä hyvä. Meillä on erittäin hyvät välit. Kokkolassa on hienoa jalkapallokulttuuria. Valitettavasti joukossa ei ole vain ammattilaisia vaan myös amatöörejä ja he voittivat nyt tämän kisan. Sosiaalisen median vaikutuksella puheenjohtaja saatiin suggestoitua niin, että ry:n oli helppo iskeä. He saivat, mitä halusivat, Juntunen kuittasi.

Vetovastuun edustusjoukkueessa ottaa valmentaja Niko Kalliokoski.


Joukkueet: