KPV:n pelaajalla koronatartunta, Ykkösen ottelu siirrettiin – ”Ilmeinen koronariski”

KPV 2020 / Pallomeri.net

Suomen Palloliitto tiedottaa, että Ykkösen KPV:n pelaajalla on todettu koronavirustartunta. Lauantain ottelu MYPA-KPV siirrettiin tartunnan vuoksi.

Lauantaina klo 17 alkavaksi määrätty MYPA-Kokkolan Pallo-Veikot -ottelu siirretään myöhäisemmälle ajankohdalle. Suomen Palloliiton tiedotteen mukaan syynä siirtoon on KPV:n pelaajalla todettu koronavirustartunta.

Palloliitto toteaa, että ottelun pelaaminen olisi ilmeinen koronariski, joten ottelu siirretään varotoimenpiteenä, jotta tartunnan mahdollinen leviäminen saataisiin minimoitua.

Vahvistettu tieto tartunnasta saatiin vasta, kun kokkolalaisjoukkue oli jo matkalla Myllykoskelle. Joukkue on Palloliiton mukaan kääntynyt heti tiedon saatuaan takaisin kohti Kokkolaa. Koronatartunnan saanut joukkueen jäsen ei ollut mukana matkassa.

Palloliiton mukaan ottelun uudesta ajankohdasta, samoin kuin KPV:n seuraavien otteluiden pelaamisesta, tehdään päätökset viranomaisohjeistuksen mukaan myöhemmin.

Mainos alkaa

Myös Kakkosen peli JIPPO-GBK on peruttu samasta syystä, sillä kokkolalaisjoukkueella on riveissään kaksi lainapelaajaa KPV:n riveistä. Näin ollen myös sama riski koskee GBK:n joukkuetta.

Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström paljasti MTV:lle antamassaan haastattelussa, että KPV-pelaajan tartunnan aiheuttama ketjureaktio vaikuttaa vielä Kakkostakin pidemmälle.

– Tällä hetkellä tiedetään se, että huomenna tulee myös naisten ja tyttöjen puolelle pari otteluperuutusta, jotka liittyvät kokkolalaisjoukkueisiin. Meidän tietojemme mukaan siinä yhteisössä on ilmeinen tartuntariski. Emme ole lääketieteen ammattilaisia, joten annamme viranomaisten tehdä paikallisella tasolla päätöksiä, ketä laitetaan karanteeniin ja ketä ei. Me pelaamme vain vastuullisesti varman päälle, Lundström kertoo.

Lundströmin mukaan normaalitilanteessa seurat aloittavat uuden ottelupäivämäärän selvittämisen välittömästi. Nyt toimitaan kuitenkin toisin.

– Etenemme nyt sillä tavalla, että olen antanut seuroille ohjeet, ettei uuden pelipäivän selvittämistä aloiteta vielä. Viesti molemmille joukkueille on ollut vain se, että toteamme ottelun siirtyvän pelattavaksi myöhemmin. Kun KPV:n tilanteesta kokonaisuudessan tehdään viranomaispäätöksiä, tiedämme, onko KPV joukkueena osittain, kokonaan tai ei ollenkaan asetettu jonkinlaiseen karanteeniin. Vasta sen jälkeen tiedämme, joudummeko siirtämään mahdollisesti muitakin heidän otteluitaan.

Tsekkaa myös: Video: Pelaajien näkökulmasta – hetki jolloin Leedsin Valioliiga-nousu sinetöityi


Joukkueet: