Koripallon MM-kisoissa jättipaukku – USA tippui puolivälierissä!

Koripallon MM-kisoissa jättipaukku – USA tippui puolivälierissä!

Koripallon MM-kisoissa nähtiin keskiviikkona jätti-yllätys, kun Ranska pudotti suurena mestarisuosikkina turnaukseen lähteneen USA:n lukemin 89-79.

Ranska tuli otteluun terävästi ja osoitti heti alkuunsa, että se omaa hyvät mahdollisuudet voittoon. Lopulta jenkit joutuivat poistumaan puoliajalle kuuden pisteen tappioasemassa.

USA tuli kuitenkin 3. neljännekselle hyvällä jalalla ja hallitseva maailmanmestari näyttikin painelevan vastustamattomasti voittoon, kun se aloitti rynnistyksen. Viimeiselle neljännekselle lähdettiinkin USA:n kolmen pisteen johdossa.

Myös viimeinen neljännes käynnistyi jenkkien komennossa ja Ranskan bensa näytti loppuvan kesken. Jostain altavastaaja kuitenkin löysi lisäenergiaa ja se kampesi itsensä väkisin mukaan voittotaisteluun. Huuma kantoi aivan loppuun asti eikä USA saanut koneestaan enää uutta vaihdetta käyntiin.

Näin ollen kisojen suurin paukku on tosiasia, sillä USA:ta ei tulla näkemään laisinkaan mitalipeleissä. Sen sijaan Ranska kohtaa välierissä Argentiinan, joka sen sijaan pudotti yllättäen Serbian jatkosta.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut