Mestiksen playoffeissa nähtiin upeaa draamaa, kun KOOVEE:n Okko Kangasniemi vei joukkueensa puolivälieriin jatkoaikarankkarilla.
Mestiksen playoffien ensimmäisen kierroksen ottelusarja Kiekko-Vantaan ja KOOVEE:n välillä venyi aina kolmannen ja ratkaisevan ottelun jatkoajalle asti, ennen kuin voittaja saatiin selville. Sarja huipentui myös äärimmäisen dramaattisella tavalla, sillä voittomaali syntyi rangaistuslaukauksesta.
Sitä asettui ampumaan KOOVEE:n paras pistemies Okko Kangasniemi, joka ei jättänyt mitään epäselvyyksiä pelivireestään, vaan veivaili veskarin kylmänviileästi ja taitavasti jäihin ennen kuin ampui kiekon tyhjään rysään.
Maali oli sen verran iso ja kaikki kävi niin nopeasti, että tuomaristo katsoi sen varmuuden vuoksi vielä videolta ennen hyväksymistä. Kangasniemen suoritus herätti hieman kysymyksiä, sillä hän veti kiekkoa taaksepäin. Tämä sai monet kiekkofanit vaatimaan maalin hylkäämistä.
Jääkiekkoliiton erotuomaripäällikkö Harri Ahola kuitenkin selitti MTV:n haastattelussa aukottomasti miksi maali hyväksyttiin.
– Sääntö menee niin, että joko pelaajan tai kiekon pitää liikkua eteenpäin, ja siinä tapahtuu koko ajan tätä. Tulee pieni nykäisy taaksepäin, mutta silti pelaaja liikkuu eteenpäin. Tilanne menee koko ajan kohti maalia, niin se on hyvä maali, Ahola perusteli jämäkästi.
KOOVEE:n Okko Kangasniemi vei joukkueensa puolivälieriin veivaamalla jatkoajalla suorastaan jäätävän rankkarimaalin:
Katso myös: Lukko-puolustaja Tarmo Reunanen hämmästytti kaikki – painoi ilmaveivin HIFK:n verkkoon
Joukkueet: KOOVEE