Video: Kolikonheitto meni aivan reisille ATP-matsissa – nainen ei meinannut millään tajuta homman jujua

Kolikonheitto ATP tennis lahyani

ATP-kiertueen yksi pysähdyspaikoista on tällä viikolla Argentiinan Buenos Aires, jossa päästiin todistamaan melko koomista hetkeä jo ennen ottelun alkua.

Ruotsalaistuomari Mohamed Lahyani oli kutsunut pelaajat – Roberto Carballes Baenan ja Casper Ruudin – verkolle kolikonheittoon, jossa perinteisesti arvotaan ensimmäisen syöttövuoron saava pelaaja.

Tätä arvontaa suorittamaan oli kutsuttu paikallinen nainen – mitä todennäköisimmin sponsorin tai kisajärjestäjän edustaja. Häntä ei kuitenkaan oltu ohjeistettu tehtävään parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hommasta tuli odottamattoman koomista.

– Noniin, heitä kolikko ilmaan, Lahyani neuvoi.

Mainos alkaa

Nainen teki työtä käskettyä, mutta nappasi kolikon takaisin käteensä, kun tarkoitus oli pudottaa se kentän pintaan.

– Ei, ruotsalaistuomari totesi ja antoi naiselle uuden mahdollisuuden.

Lopputulos oli kuitenkin sama, eli nainen otti laskeutuvan kolikon takaisin käteensä.

– Ei, anna sen pudota maahan, Lahyani sanoi.

No miten kävi? Nainen heitti kolikon ilmaan – ja otti sen jälleen kädellään kiinni.

Neljäs kerta kuitenkin sanoi toden, ja homma saatiin vietyä loppuun huumorin sävyttämissä tunnelmissa.

Itse ottelussa Norjan ykköspelaaja Ruud (ATP-45) jyräsi maailmanlistan 88. sijalla olevan espanjalaisvastustajansa kentän rakoon tylysti 6-1, 6-0.

ATP-ottelun kolikonheitto oli astetta haasteellisempi tapahtuma:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Difficulty Level: Coin Toss 😭 . #tennis #tennistv #atp #atptour #funny #lol #buenosairies #fail

Henkilön Tennis TV (@tennistv) jakama julkaisu

Jos yllä oleva video ei näy, voit katso sen Tennis TV:n Instagramissa.

Tsekkaa myös: Video: Niin kanadalaista kuin olla ja voi – Vasek Pospisil naukkaili vaahterasiirappia ATP-finaalin tauolla