Koominen hetki Suomen cupissa – KoiPS:n peluri yritti yllättää veskaria keskikentältä, veto lähti täysin pieleen

Ramjan Nariman KoiPS

Suomen cupin kolmannen kierroksen ottelussa nähtiin huvittava tilanne, kun KoiPS:n pelaaja yritti yllättää veskaria puolesta kentästä.

Vantaalainen kolmosessa pelaava Koivukylän Palloseura sai odotetusti kotonaan turpiin Suomen cupin 3. kierroksella, kun IFK Mariehamn saapui vieraaksi. IFK voitti ottelun selvästi maalein 4-1.

Ottelun 20. minuutilla nähtiin varsin huvittava hetki, jolla ei lopulta ollut suurta vaikutusta ottelun lopputulokseen. KoiPS:n Ramjar Nariman sai pallon keskikentällä ja näki, että IFK:n maalivahti Otto Hautamo oli hieman vastassa.

Näin Nariman päätti saman tien kokeilla onneaan ja Hautamon yllättämistä. Tällaisista välähdyksistä on jalkapallon historiassa syntynyt komeita maaleja, mutta tästä ei tullut yksi niistä. Narimanin laukaus lähti koomisesti taivaisiin ja putosi korkeassa kaaressa reilusti maalin taakse.

Nariman tosin osui ottelussa myös tolppien väliinkin, sillä hän teki kotijoukkueen ainokaisen.

KoiPS-peluri Ramjar Nariman yrittää IFK Mariehamnin maalivahtia keskikentältä koomisin tuloksin:

Katso myös: VPS:n ovela vaparikuvio meni aivan vihkoon, mutta se poiki silti maalin