Ruotsalainen korkeushyppääjä Stefan Holm muistetaan olympiavoittajana, mutta ihmisten mieliin on myös painunut harjoite, jota hän urallaan käytti.
Vuonna 2008 kilpakentät taakseen jättäneen Holmin treeneistä on lähipäivinä lähtenyt kiertämään 12 vuotta vanha video, joka näyttää kirjaimellisesti sen, millainen pomppuihme ruotsalaishyppääjä huippuvuosinaan oli.
– Monet luulevat väärin, että se olisi tuore video. Se on kuitenkin aito, Holm sanoo Expressenille.
Videolla 181-senttinen Holm loikkii aitajuoksun tyyliin aitoja, joilla on korkeutta noin 170 senttimetriä.
Holm voitti olympiakultaa Ateenassa vuonna 2009. Sen lisäksi hän nappasi urallaan neljä sisäratojen MM-kultaa ja kaksi sisäratojen EM-kultaa. Ruotsalaisen ennätys on ulkona 237cm ja sisällä 240cm.
Tsekkaa myös: Yleisurheilun MM-kisat 2019 Doha – ohjelma, aikataulu ja Suomen joukkue
Stefan Holm harjoitteli aitojen kera vuonna 2007:
Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen Holmin Instagram-tililtä.