Klassikkovideo: Vuoden 1991 MM-kisabiisi feat. Selänne & kumppanit

selänne - virta - mm-kisabiisi mm-kisat - leijonat - pallomeri.net

Vuoden 1991 jääkiekon MM-kisat pelattiin Suomessa. Päänäyttämönä toimi Turkuun valmistunut Typhoon – ja pitihän kotikisoihin saada myös ihka-aito MM-kisabiisi.

”Laulavat Leijonat – Ice Hockey” -nimeä kantava biisi äänitettiin ennen kisojen alkua ja siinä feattaamassa olivat myös – nimensä mukaisesti – Suomen joukkueen pelaajat, joista nyt mainittakoon sellaisia legendoja kuin Jari Kurri, Teemu Selänne, Christian Ruuttu, Hannu Virta sekä Esa Keskinen.

Itse kisoissa Suomen otteet eivät loistavasta musiikista huolimatta riittäneet mitalipeleihin saakka vaan kohtalona oli joutua alempaan loppusarjaan. Alkusarjasta saldoksi kertyi kolme voittoa ja saman verran tappioita, sekä yksi tasapeli.

Mainos alkaa

Alemman loppusarjan Leijonat kuitenkin hoitivat puhtaalla pelillä, kun sekä Saksa, Sveitsi että Tshekkoslovakia kaatuivat.

Kultaa vei Ruotsi, hopealle ylsi Kanada ja pronssiset mitalit lähtivät Neuvostoliiton matkaan.

Virallinen MM-kisabiisi vuosimallia 1991:

Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ LINKISTÄ (YouTube).

Tämän vuoden Jääkiekon MM-kisat pelataan Latviassa 21. toukokuuta alkaen. Maailmanmestari on selvillä kesäkuun 6. päivä – juuri sopivasti noin viikkoa ennen kuin Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät.